Ukrainalainen triathlonisti Julija Jelistratova on antanut positiivisen dopingnäytteen eposta eikä pääse kilpailemaan Tokion olympialaisissa.
Kansainvälinen testaustoimisto ITA tiedottaa Jelistratovan, 33, antaneen positiivisen A-näytteen eposta Ukrainan Dniprossa 5. kesäkuuta käydyn Euroopan cup -kilpailun jälkeen. Kyseinen kilpailu päättyi Jelistratovan voittoon.
Jelistratova voi pyytää B-näytteensä analysoimista, mutta Tokion olympialaisiin hän ei pysty osallistumaan, koska prosessissa tulisi menemään sen verran aikaa.
Jelistratova on aiemmin kilpaillut kolmissa olympialaisissa. Pekingissä 2008 hän sijoittui 24:nneksi, Lontoossa 2012 hän ei päässyt maaliin ja Rio de Janeirossa 2016 hän oli 38:s.
Jelistratova on kisannut huipputasolla 15-vuotiaasta lähtien. Hän sijoittui jo tuolloin vuonna 2004 Euroopan cupin kilpailussa Alanyassa yhdeksänneksi.