Eagles-yhtyeestä tunnettu kitaristi Steuart Smith eläköityy yhtyeestä saatuaan diagnoosin parkinsonismista.
Eagles-kitaristi Steuart Smith, 72, on jäämässä eläkkeelle rockyhtyeestä saatuaan diagnoosin parkinsonismista. Hän kertoi asiasta Peoplelle antamassaan lausunnossa.
Yhtye tunnetaan muun muassa kappaleista Hotel California ja Lyin' Eyes.
– Syvästi pahoillani totean, että äskettäin diagnosoituun parkinsonismiin liittyvien esiintymisongelmieni vuoksi minun on jätettävä roolini Eaglesissa, kun vielä voin tehdä sen arvokkaasti, Smith sanoi.
– Tämä on ollut hieno neljännesvuosisata, ja olin toivonut voivani lopettaa tämän vuoden bändin kanssa, mutta nyt minun on tehtävä se, mikä on parasta kaikille osapuolille, hän jatkoi.
Parkinson-säätiön sivuston mukaan parkinsonismi-sanalla tarkoitetaan oireistoa, johon liittyy lihasten jäykkyyttä, liikkeiden hitautta, ryhdin muutoksia ja/tai vapinaa. Parkinsonin tauti on tunnetuin sairaus, jossa esiintyy parkinsonismin oireita.
Eaglesin perustajajäsen Don Henley, 77, kehui Smithiä.
– Eagles tulee olemaan ikuisesti kiitollinen niistä poikkeuksellisista kyvyistä, joita hän toi sekä levytyksiimme että live-esiintymisiimme. Steuartia tullaan kaipaamaan kovasti, mutta hän tulee aina olemaan osa musiikkiperhettämme. Tiedämme, että monet fanimme yhtyvät toivottaessamme hänelle kaikkea hyvää, Henley sanoi Peoplelle.
Smith liittyi Eaglesiin vuonna 2001 ja korvasi entisen kitaristin Don Felderin, 77, kun tämä sai potkut yhtyeestä.
Koko Eagles-uransa ajan Smith oli tunnettu siitä, että hän esiintyi kaksikaulaisella kitaralla. Hän oli mukana kirjoittamassa useita kappaleita yhtyeen vuonna 2007 ilmestyneelle Long Road Out of Eden -albumille.
Henleyn lisäksi yhtyeeseen kuuluvat tällä hetkellä John Walsh, Timothy B. Schmit, Vince Gill ja Deacon Frey.
Lähde: People