Eduskunta aloittaa kauden eläkekeskustelulla – "Syksystä tulossa kiivas"

29307336 Sibelius-Akatemia eduskunta
Uusi eduskunta ensimmäisessä istuntonnossaan Sibelius-Akatemian tiloissa Helsingissä tiistaina 28. huhtikuuta 2015. Lehtikuva
Julkaistu 08.09.2015 06:46

MTV UUTISET

Eduskunta aloittaa tänään syksyn täysistunnot käymällä lähetekeskustelun eläkepaketista.

Hallituksen esityksen mukaan vanhuuseläkeikää nostetaan asteittain vuodesta 2017 alkaen. Uudet eläkeikärajat koskevat vuonna 1955 syntyneitä ja nuorempia.

Lisäksi esimerkiksi osa-aikaeläke lakkautettaisiin ja korvattaisiin osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä.

Politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapala arvioi, että eduskunnan syksystä on tulossa kiivas. Tiukoilla hallitus tulee olemaan etenkin työelämäuudistuksiin liittyvien ehdotusten kanssa.

– Tässä mitataan hallituksen kyky, kun se antaa tiedonnannon työelämän uudistuksista, joilla on tarkoitus korvata kaatunut yhteiskuntasopimus. Eli puhutaan sisäisestä devalvaatiosta.

– Oppositio saa tukea ay-liikkeeltä, sillä hallituksen jo vuotamat toimet on torpattu ay-liikkeen taholta yksi toisensa jälkeen. Kyllä siitä tulee kova kova keskustelu. Ja ennen joulua nähdään monta monta ihmeellistä asiaa, Haapala ennustaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa