Eduskuntavaaleista tehdyt valitukset hylättiin

Arkistokuva: Eduskuntavaalien äänestystä Helsingin Siltasaarenkadulla. (Lehtikuva)
Julkaistu 30.10.2015 15:15

MTV UUTISET - stt

Turun hallinto-oikeus on hylännyt eduskuntavaaleista tehdyt valitukset Satakunnan vaalipiirissä.

Kolme Siikaisissa annettua ennakkoääntä oli jäänyt vaalitulosta vahvistettaessa ottamatta huomioon, mutta tämä ei vaikuttanut vaalien lopputulokseen.  

Vaalituloksesta valittivat muun muassa kommunistinen työväenpuolue (KTP) sekä sen ehdokas, joka ei vaalituloksen mukaan ollut saanut omalta äänestysalueeltaan Siikaisista yhtään ennakkoääntä. KTP:n ehdokas kertoi äänestäneensä itseään.  

Hallinto-oikeus laski Siikaisten ennakkoäänet ja totesi ehdokkaan saaneen ennakkoäänestyksessä kolme ääntä eli vaalipiirilautakunnan vahvistaneen hänen äänimääränsä virheellisesti.   

Muulta osin hallinto-oikeus katsoi, etteivät vaaliviranomaiset olleet menetelleet virheellisesti. Valituksissa oli muun muassa esitetty epäilyjä mahdollisista tahallisista väärinkäytöksistä.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa