Egypti aikoo esitellä oman ehdotuksen Gazan jälleenrakentamisesta. Sen mukaan palestiinalaiset voisivat jäädä Gazaan jälleenrakentamisen ajaksi. Maan ulkoministeriö ilmoitti asiasta keskiviikon vastaisena yönä.
Egypti työstää parhaillaan myös suunnitelmaa siitä, miten Lähi-idän alueen valtiot voisivat työskennellä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa tämän shokeeraavan Gaza-ilmoituksen jälkeen.
Egyptin suunnitelmasta kertoi tiistaina Jordanian kuningas Abdullah II, joka tapasi Trumpin Valkoisessa talossa.
Trumpin ja Abdullahin tapaaminen sekä Egyptin ilmoitus suunnitelmasta tulivat päivä sen jälkeen, kun Trump oli uhannut tuen keskeyttämisellä Egyptille ja Jordanialle. Maat ovat vastustaneet Trumpin Gaza-suunnitelmaa.
Yksi osa Trumpin suunnitelmaa olisi se, etteivät Gazasta Egyptiin ja Jordaniaan siirretyt palestiinalaiset saisi enää palata takaisin Gazaan.
Väestön pakkosiirto tarkoittaisi käytännössä etnistä puhdistusta, joka on sotarikos.
Lue myös: Trump Foxille: "Omistaisin Gazan" – palestiinalaisilla ei oikeutta palata
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Trump pysyi aiemmassa suunnitelmassaan
Trump toisti tapaamisessaan Abdullahin kanssa suunnitelmansa Gazan jälleenrakentamisesta ja palestiinalaisten siirtämisestä sieltä Egyptiin ja Jordaniaan.
Gazassa asuu noin kaksi miljoonaa palestiinalaista.
– Ei meidän tarvitse ostaa sitä. Me aiomme ottaa Gazan. Otamme sen, ja aiomme pitää sen sekä vaalia sitä, Trump julisti.
Kiinteistöalalla aiemmin vaikuttanut presidentti kuitenkin kiisti, että hän henkilökohtaisesti aikoisi mukaan Gazan kiinteistöbisnekseen.
– Ei, minulla on ollut mahtava ura kiinteistöalalla, Trump sanoi.
Abdullah kertoi tapaamisen jälkeen sosiaalisessa mediassa, että hän oli esittänyt Trumpille vastalauseensa.
– Toistin Jordanian päättäväisen kannan, jonka mukaan vastustamme palestiinalaisten siirtämistä Gazasta ja Länsirannalta. Se on arabien yhtenäinen kanta. Kaikkien ensisijaisena tavoitteena pitäisi olla Gazan jälleenrakentaminen ilman palestiinalaisten pois siirtämistä sekä puuttuminen vakavaan humanitaariseen tilanteeseen, Abdullah kirjoitti.
Lue myös: Netanjahu: Gazan tulitauko keskeytetään, jos panttivankeja ei palauteta
Kuningas yllätti Trumpin
Abdullah kertoi Trumpille, että Jordania on kuitenkin valmis toisenlaiseen kädenojennukseen palestiinalaisille.
– Yksi asia, minkä voimme heti tehdä, on ottaa 2 000 syöpää sairastavaa lasta, jotka ovat hyvin sairaita. Se on mahdollista, Abdullah kertoi Trumpille.
Trump kutsui Abdullahin ajatusta hyvin kauniiksi eleeksi ja sanoi, että se tuli hänelle yllätyksenä.
Vaikka Trump toisti omaa suunnitelmaansa Gazan jälleenrakentamisesta, haltuun ottamisesta ja palestiinalaisten siirroista Egyptiin ja Jordaniaan, niin hän pakitti Abdullahille edellisen päivän uhkauksestaan vetää mailta Yhdysvaltain tuki pois.
– Minun ei tarvitse uhkailla sillä. Uskon, että olemme sen yläpuolella.
Abdullahin jälkeen Egyptin presidentin Abdel Fattah al-Sisin odotetaan vierailevan Valkoisessa talossa myöhemmin tällä viikolla.
Uhkavaatimus Hamasille yhä voimassa
Sen sijaan Trump ei pakittanut toisessa maanantaina kuohuttaneessa lausunnossaan. Hänen mukaansa helvetin voi antaa päästä valloilleen, jos äärijärjestö Hamas ei vapauta israelilaisia panttivankeja viimeistään lauantaina.
Hamas ilmoitti maanantaina, että se jäädyttää toistaiseksi vankienvaihdon Israelin kanssa. Hamasin aseellinen siipi syytti lausunnossaan Israelia sopimusrikkomuksista.
Trump vastasi tiistaina myöntävästi, kun häneltä kysyttiin, onko hänen edellisen päivän uhkavaatimuksensa yhä voimassa.
Hamasin johtoon kuuluva Sami Abu Zuhri ilmoitti tiistaina, että Trumpin vaatimukset israelilaispanttivankien välittömästä vapauttamisesta Gazasta mutkistavat entisestään asioita.
– Trumpin tulisi muistaa, että on olemassa sopimus, jota molempien osapuolien pitää kunnioittaa. Vain sen nojalla panttivangit palaavat. Uhkailu on hyödytöntä ja ainoastaan mutkistaa asioita, hän sanoi.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu puolestaan ilmoitti tiistai-iltana Israelin jatkavan kiivaita taisteluja Gazassa, jos Hamas ei vapauta israelilaisia panttivankeja lauantaina puoleenpäivään mennessä. Hän ei lausunnossaan täsmentänyt, tarkoittaako hän kaikkia panttivankeja vai panttivankeja, joiden vapauttaminen oli sovittu lauantaille.
Netanjahu antoi lausuntonsa tavattuaan maan sotakabinetin.