Ei herkille! Pomppulinna pyöri tuulessa kuin pyörremyrsky – lapset sinkoilivat ilmassa hengenvaarallisesti Kiinassa
Videolle tallentui hengenvaarallinen tilanne, kun turvallisuusmääräyksiä oli räikeästi rikottu pomppulinnaa asentaessa.
Kiinassa Xianningin kaupungissa lapsiperheet olivat viettämässä leikkisää lauantaipäivää pomppulinnan äärellä, kun tapahtui järkyttävä käänne.
Silminnäkijän kuvaamalla videolla näkyy, kuinka kiinnittämätön pomppulinna lähti pyörimään tuulen mukana kuin pyörremyrsky.
Kauhistuneet lasten vanhemmat juoksivat pomppulinnan perässä, mikä lopulta pyöriessään paiskoi vanhempia maahan hengenvaarallisen näköisesti.
Tuulen tyyntyessä pystyy videolta kuulemaan, kuinka pomppulinnan sisältä kuuluu hysteeristen lasten itkua.
Tapaus sattui turistialueella, mutta alueen henkilökunnan mukaan vastuu ei kuulunut heille, sillä pomppulinna oli yksityisomistuksessa olevan tahon pystyttämä.
Henkilövahingoista ei ole tietoa. Viranomaiset ovat aloittaneet tutkinnan tapauksesta.
Voit katsoa ylhäällä olevalta videolta silminnäkijän kuvaaman videon tilanteesta!
Australiassa kuusi lasta kuoli
Tilanteessa oli merkit samanlaiseen järkyttävään tragediaan, mikä tapahtui viime viikolla Australiassa. Uutisoimme aiheesta, kuinka kuusi lasta kuoli pomppulinnaturmassa.
Uusimmat
-
23:59
FC Barcelona kaatui Mestarien liigan avauksessaan – nopea ulosajo sekoitti pakan Monacossa
-
23:33
Britannian ulkoministeri vaatii välitöntä tulitaukoa Israelin ja Libanonin Hizbollahin välille
-
23:11
Portugalissa suuri osa maastopaloista sammutettu
-
22:46
Ilta-Sanomat: Helsingin areenaan murtauduttiin katon kautta
-
22:27
Barcelonalle kammoalku Mestarien liigassa! Tämä tunarointi päättyi punaiseen korttiin
-
22:01
SM-liigassa ei vieläkään kauden ensimmäistä pelikieltoa – alkukierrosten tähti pääsi pälkähästä
-
22:00
Läpimurtohitti muutti Palefacen elämän 14 vuotta sitten – räppäri muistelee Jutta Urpilaisen heittämää kommenttia
-
21:41
Pentagon: Emme halua laajempaa sotaa
-
21:40
Leverkusenille tyrmäävä murskavoitto Mestarien liigassa – Lukas Hradeckyn nolla pelastui kahteen otteeseen
-
21:39
NHL:ssä lähes 60 miljoonan jättidiili
-
21:30
MTV uutiset vieraili Kallion mysteeripaikalla – ratkesiko betonimöhkäleen arvoitus?
-
21:07
Zelenskyi tapaa Bidenin ja Harrisin ensi viikolla Valkoisessa talossa
-
21:03
Paljastus F1-kulisseista – tähtikuskit joutuivat kiusalliseen tilanteeseen: "Mitä v****a?"
-
21:03
Koko perhe samassa kuvassa! Jukka Hildén postasi liudan herttaisia otoksia
-
20:55
SM-liigan illan ainokaisessa melkoista draamaa – Leijonien MM-pakki sivalsi jäätävästi
-
20:43
Jaromir Jagr lopettaa
-
20:29
Lentoyhtiö muistutti työntekijöiksi haluavia alusvaatteiden käytöstä
-
20:27
Von der Leyen ilmoitti 10 miljardin euron tuesta Boris-myrskyn aiheuttamista tulvista kärsineille maille
-
20:10
Salakavala Curry! SM-liigan sulava nikkaritykki väläytteli sähäkkyyttään
-
20:07
Urheiluväki pöyristyi – lakimuutos ajaa seurat ahtaaseen rakoon: "Tosi kohtuutonta"
-
Lataa lisää