365 Hankinta -sähköyhtiön taustalta löytyy henkilö, joka on toiminut useissa sähköyhtiöissä sekä ollut useaan otteeseen kuluttajaviranomaisen hampaissa. Yhtiö pitää laskujaan aiheellisina.
365 Hankinta Oy:n asianhoitaja Håkan Gustafsson sanoo, että heidän lähettämissä haasteissa on kyse aiheellisista saatavista.
Håkan Gustafsson kertoo, että haasteita on yhteensä lähetetty 894 kappaletta, joista "suurin osa" on edelleen vireillä. Tarkemmin hän ei osaa sanoa, kuinka monta kannetta yritys on voittanut tai kuinka paljon saatavia yhtiö yhteensä perii asiakkailtaan.
– Ei ole tarkkaa laskelmaa. Useampi satatuhatta euroa [yhteensä].
Hänen mukaansa ei ole kyse aiheettomista saatavista, vaan kaikissa tapauksissa on sopimus ja aiheellinen saatava, jota peritään. Hänen mukaansa asialliset maksumuistutukset on lähetetty.
–Tässä ei ole kyse mistään perusteettomista saatavista. Kaikista löytyy sopimus, jonka perusteella on syntynyt saatava. Ainoa tapa saada se ratkaistua on oikeudessa, jos asiakas ei maksa sitä tai riitauttaa sen.
Aiheeton sähkölasku vei Leon iäkkään äidin kuormittavaan oikeustaisteluun – ei ollut koskaan edes yhtiön asiakas
MTV kertoi tapauksesta, jossa oikeuden päätöksen mukaan sopimusta yhtiöön ja täten myöskään saatavaan ei ollut.
– No mutta sittenhän oikeus on..Oikeus tekee päätöksen faktan perusteella. Fakta ei ole hyvä eikä huono. Sittenhän meidän kanta oli väärä.
Liiketoiminta keskeytetty jo useampi vuosi sitten
365 Hankinta Oy:n sähköntoimitus keskeytettiin tasevastaavan puuttumisen vuoksi kesäkuussa 2021. Samalla keskeytettiin myös FI-Nergy Voima Oy:n toimitukset. Molempien yhtiöiden taustalta löytyy sama henkilö, Håkan Gustafsson.
Yritystietojen mukaan Håkan Gustafsson on 365 Hankinta Oy:n prokuristi, eli asianhoitaja. Hallituksessa istuu kaupparekisterin tietojen mukaan kaksi muuta henkilöä, slovakialaiset Juraj Jakabovic ja Katarina Jakabovicova.
Vuonna 2018 perustettu yhtiö on ollut lyhyen historiansa aikana useasti otsikoissa, kun yhtiön toimintaa aiheettomista laskuista on ihmetelty. Myös KKV varoitti jo vuonna 2021 yhtiön lähettämistä aiheettomista laskuista.
Yhtiöt Fi-Nergy sekä 365 Hankinta on myös epäiltynä mittavista veropetoksista. Yhtiöiden toiminta on ollut tappiollista, ja poliisi on aiemmin kertonut epäilevänsä että toimintaa on rahoitettu maksamattomilla veroilla. Asian käsittely on edelleen kesken.
365 Hankinnalla on verovelkoja ulosotossa.
Tämän lisäksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on pyytänyt poliisia tutkimaan, onko yhtiö syyllistynyt rikoslain mukaiseen petokseen erehdyttämällä kuluttajia aiheettomilla laskuillaan.
Gustafssonin mielestä KKV:n tekemä tutkintapyyntö pyrkii vain rajoittamaan hänen liiketoimintaansa.
– Tutkintapyynnössä väitetään, että yritämme saada rahoja ulkomaille, jotta velkojat eivät saisi velkojansa. Kaikki mitä oikeudessa näissä tapauksissa tulkitaan myönteisiksi, niin menee ulosottoon. Rahat käytetään velkojen lyhentämiseen, hän sanoo.
Kieltäytyy kommentoimasta muita liiketoimintojaan
Gustafsson on ollut myös erilaisissa rooleissa ainakin Market Energia, 220 Energia ja Werel Oy:ssa.
Gustafsson kieltäytyy haastattelussa kommentoimasta aiempia yritystoimintaansa, mutta myöntää olleensa niissä mukana.
– Miten nämä liittyvät tähän? Juttelen ainoastaan 365 Hankintaan liittyvästä asiasta. Muuhun minulla ei ole kommenttia.
Vuonna 2012 Market Energia sai Markkinaoikeudessa kiellon kuluttajansuojalain vastaisiin menettelyihin uhkasakon ohella (MAO: 229/12)
Ja kolmea vuotta myöhemmin 220 Energiaa kiellettiin muuttamasta kuluttajan yhtiön välisiä sopimusehtoja laskutusvälin ja hinnoittelun osalta. (MAO: 405/15)
Vuonna 2021 kuluttaja-asiamies haastoi taas vuorostaan Fi-Nergy Voiman markkinaoikeuteen kuluttajansuojalain vastaisesta menettelystä sekä haki Gustafssonille henkilökohtaista kieltoa.
Gustafssonilla on myös yritys Viron kaupparekisterissä. Rekisterin mukaan yritys ei ole toimittanut toimintakertomusta tai tilinpäätöstä sitten vuoden 2016. Yrityksen toiminnaksi on merkitty konsultointi.
Onko sinulla toimintaa muissakin maissa kuin Suomessa ja Virossa?
– Voi olla.
"Diipadaapaa"
Gustafsson sanoo, että he eivät ole menneet paikan päälle 12 oikeudenkäyntiin, jossa KKV on ollut avustamassa, kun eivät "jaksa kuunnella yksipuolista diipadaapaa kuluttajaviraston lakimieheltä".
– He eivät keskity yksittäisen asiakkaan asiaan, vaan laajempaan, kaikkien asiakkaiden koskevaan asiaan. Emme ole jaksaneet sitä kuunnella, niin emme ole menneet sinne.
Kysymykseen siitä, että eikö yksittäisten laskujen periminen oikeudessa ole tuomioistuinlaitosten kuormittamista, hän toteaa, että Suomessa oikeuslaitokset ovat olemassa sitä varten, "että siellä ratkotaan riitoja."