Uransa päättävä kartanlukija Janne Ferm pyyhki silmäkulmiaan suomeksi Chilen MM-rallin jälkeen antamansa haastattelun jälkeen.
Fermin ja kuljettaja Esapekka Lapin 15 vuoden yhteinen taival päättyi Chilessä. Kaksikko joutui keskeyttämään viimeistä edellisen erikoiskokeen jälkeen, kun luisuun lähteneen Hyundain keula vaurioitui pahasti (video alla).
1:09
Ferm paljasti kisan jälkeen päättävänsä uransa. Hän sanoi, ettei siihen ole "ihmeellistä" syytä.
– Joskus tulee vain aika, Ferm kertoi.
– Täällä on upeita ihmisiä ympärillä ja upean ihmisen kanssa olen saanut töitä. Nyt minä näen, että hänen on parempi jatkaa uraa toisella lailla, ja minä haluan tehdä eri asioita. En vielä tiedä, mitä ne ovat, mutta jotain.
"Ei aina voi käsikirjoittaa"
Fermiltä on kyselty uran kohokohdista, mutta yksittäisen hetken sijaan hän nosti esiin koko 15 vuoden matkan, jota hän on Lapin kanssa yhdessä kulkenut.
– Niin kuin elämässä yleensä, siinä tulee nousuja ja laskuja. Niitä on koettu.
– Eihän tätäkään olisi halunnut, että tämä näin päättyy, mutta tämä on rallia. Se on elämää – ei aina voi käsikirjoittaa, miten se menee.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperä kaasutteli upeaan voittoon – Chilen MM-ralli huipentui jännitysnäytelmään: MTV seurasi
Ferm kiitti vielä jokaisesta hetkestä, jota hän on saanut Lapin ja muiden upeiden ihmisten kanssa viettää. Välittömästi haastattelun jälkeen hän pyyhki selvästi tunteikkaana silmäkulmiaan.
Katso Fermin haastattelu ylälaidan videolta.
Ferm ja Lappi toimivat MM-sarjan pääluokassa yhdessä vuodesta 2017 lähtien. Tilille kertyi kaksi osakilpailuvoittoa, kun he juhlivat Suomessa Toyotalla 2017 ja Ruotsissa Hyundailla tänä vuonna. Ferm ja Lappi ovat uran alkupuolelta Suomen ja Euroopan mestareita sekä WRC2-mestareita.