Ruotsin MM-ralli on lähtenyt käyntiin Tommi Mäkisen johtaman Toyota-tallin komennossa.
Kahden ajetun erikoiskokeen (EK 2 ja EK 3) jälkeen kirkkaimpina tähtinä loistavat Toyotan Elfyn Evans ja Kalle Rovanperä.
Evans johtaa rallia kahden ajetun ek:n jälkeen 0,2 sekunnin erolla hallitsevaan maailmanmestariin, Hyundain Ott Tänakiin. Tänak teki pohjat päivän toiselle ek:lle.
Rovanperä puolestaan oli aamun molemmilla pätkillä kolmanneksi nopein, ja hän löytyy samalta sijalta myös kokonaistilanteessa. Rovanperän ero kärkeen on 5,3 sekuntia. Hänen takanaan ovat sekä kuusinkertainen maailmanmestari, tallikaveri Sébastien Ogier että MM-sarjaa johtava Hyundain Thierry Neuville.
Ogierin ja varsinkin Neuvillen puolustukseksi on toki sanottava, että he saattavat kärsiä lähtöpaikastaan joukon kärjessä. Kun tie on riittävän kova, sen pinta pysyy takana tuleville varsin hyvässä kunnossa, mutta toisaalta takaa tulevat pystyvät jo lukemaan edellä ajaneiden linjoja.
M-Sportin Esapekka Lappi on kokonaistilanteessa viidentenä, tallikaveri Teemu Suninen sijalla kahdeksan.
Toyotan asiakasautolla kilpaileva Jari-Matti Latvala ajatui rallin toisella erikoiskokeella pahoihin vaikeuksiin. Latvalan autosta katosi muutamaan kertaan tehot, ja suomalainen pyörähti kertaalleen ojaankin, mutta pääsi jatkamaan matkaansa.
– Tää sammuu tää auto, Latvala ihmetteli ohjaamossa.
– Ihan rauhassa vaan, kartanlukija Juho Hänninen rauhoitteli.
Latvala hävisi kärjelle yli 50 sekuntia, ja hänen kasvoillaan oli tuskainen ilme. Kokonaistilanteessa ero kärkeen on yli minuutin.
LUE MYÖS: Tommi Mäkinen pelaa kulisseissa peliä, joka ei taatusti miellytä Jari-Matti Latvalaa – "Olen kertonut tämän jo Sebille"
1. Ott Tänak, Hyundai 10:13,4 2. Elfyn Evans, Toyota +0,9 3. Kalle Rovanperä, Toyota +4,2 4. Sébastien Ogier, Toyota +6,2 5. Esapekka Lappi, M-Sport +6,3 6. Craig Breen, Hyundai +6,4 7. Thierry Neuville, Hyundai +8,4 8. Teemu Suninen, M-Sport +12,8 9. Takamoto Katsuta, Toyota +15,5 xx. Jari-Matti Latvala, Toyota +50,7 1. Evans 19:58,2 2. Tänak +0,2 3. Rovanperä +5,3 4. Ogier +8,2 5. Lappi +11,7 6. Neuville +11,9 7. Breen +14,9 8. Suninen +20,1 9. Katsuta +27,7 10. Latvala +1:01,7 EK 4: Nyckelvattnet 1 (18,94 km) kello 12.08 EK 5: Torsby Sprint 1 (2,80 km) kello 16.00