EK10: Latvala kärkipaikalla lauantaihin

Jari Matti Latvala 2015 (3)
Lehtikuva
Julkaistu 31.07.2015 19:19
Toimittajan kuva

Tero Koivula

tero.koivula@mtv.fi

Jari-Matti Latvala johtaa Suomen MM-rallia perjantain kilpailupäivän jälkeen.

Kymmenen erikoiskokeen jälkeen Latvala käy tiukkaa kärkitaistoa tallikaverinsa Sebastien Ogierin kanssa. Latvala lähtee lauantaihin 2,6 sekunnin johtoasemasta ranskalaismestariin nähden.

Latvala aloitti perjantain tunnustellen, mutta iltapäivän lenkillä hän pisti hyökkäysvaihteen päälle. Latvala siirtyi kisan kärkipaikalle kahdeksannella eli legendaarisella Ouninpohjan erikoiskokeella.

- Hyvä fiilis, iltapäivä meni todella hyvin. Erityisesti Ouninpohja oli täyttä hyökkäystä, Latvala totesi WRC.comin ralliradiolle.

Ogier kärsi iltapäivällä hieman siitä, kun toistamiseen reitit ajettaessa ajolinjat olivat sekoittuneet eri luokkien autojen toimesta.

- Minulla oli hyvä päivä. Olen tyytyväinen, annoin kaikkeni. Iltapäivän lenkki oli minulle vaikea, Ogier sanoi.

MTV Sport seuraa sunnuntaina päättyvän kilpailun etenemistä.

Suomen MM-rallin tilanne EK 10/20:

 1. Jari-Matti Latvala VW    1.16.19,2
 2. Sebastien Ogier    VW         +2,6 
 3. Kris Meeke         Citroen   +24,0 *
 4. Mads Östberg       Citroen   +34,1
 5. Thierry Neuville   Hyundai +1.49,6
 6. Dani Sordo         Hyundai +1.52,3
 7. Juho Hänninen      Ford    +2.22,5
 8. Martin Prokop      Ford    +2.46,6
 9. Ott Tänak          Ford    +3.30,2 

* = Meekelle 10 sekunnin aikasakko EK9:ltä myöhästymisestä.

Erikoiskokeen 10 nopeimmat:

 1. Sebastien Ogier    VW       1.43,4
 2. Jari-Matti Latvala VW         +0,5
 3. Dani Sordo         Hyundai    +1,3
 4. Kris Meeke         Citroen    +1,4
 5. Thierry Neuville   Hyundai    +1,5
 6. Mads Östberg       Citroen    +1,6

Suomen MM-rallin aikataulu:

Torstai 30.7.
 8.00 Ruuhimäen testierikoiskoe (4,62 km)
19.00 EK1 Harju (2,27 km)

Perjantai 31.7.
 9.28 EK2 Pihlajakoski 1 (14,51 km)
10.36 EK3 Päijälä 1 (23,38 km)
11.29 EK4 Ouninpohja 1 (34,39 km)
12.42 EK5 Himos 1 (5,40 km)
14.28 EK6 Pihlajakoski 2 (14,51 km)
15.36 EK7 Päijälä 2 (23,38 km)
16.29 EK8 Ouninpohja 2 (34,39 km)
17.42 EK9 Himos 2 (5,62 km)
19.00 EK10 Harju 2 (2,27 km)

Lauantai 1.8.
 8.08 EK11 Mökkiperä 1 (13,48 km)
 9.26 EK12 Jukojärvi 1 (21,25 km)
11.03 EK13 Surkee 1 (14,95 km)
11.56 EK14 Horkka 1 (15,30 km)
Huoltotauko, Jyväskylän Paviljonki
14.37 EK15 Mökkiperä 2 (13,48 km)
15.55 EK16 Jukojärvi 2 (21,25 km)
17.32 EK17 Surkee 2 (14,95 km)
18.25 EK18 Horkka 2 (15,30 km)

Sunnuntai 2.8.
10.43 EK19 Myhinpää 1 (14,40 km)
13.08 EK20 Myhinpää 2 (14,40 km) *Power Stage*
16.00 Palkintojenjako, Jyväskylän Paviljonki

Tuoreimmat aiheesta

Ralli