EK10: Ogierille juonittiin parempi lähtöpaikka lauantaiksi

0:59img
Julkaistu 27.07.2018 19:50

MTV SPORT

Taistelu Suomen MM-rallin kärkisijoista käy tasaisena perjantain kisapäivän päätteeksi.

Kymmenen ajetun erikoiskokeen jälkeen Viron Ott Tänak johtaa kilpailua 4,3 sekunnin erolla toisena olevaan Norjan Mads Östbergiin nähden. Tänak ja Östberg ovat kilvoitelleet vuoron perään kärkipaikalla, mutta päivän päätteeksi piikkipaikka on jäämässä Tänakille. Perjantaina on ajamatta enää lyhyt Harjun yleisöerikoiskoe. 

Jari-Matti Latvala on kisassa kolmantena 21,9 sekunnin päässä kärjestä. Latvala on ollut tukevasti kolmantena jo seitsemän erikoiskokeen ajan.

Uuden-Seelannin Hayden Paddon nousi kymmenennellä erikoiskokeella niukasti 0,5 sekunnin turvin neljänneksi ohi Teemu Sunisen.

Pientä taktikontia tuntui olevan ilmassa Ford-kuskien välillä, kun M-Sport -tallin brittikuski Elfyn Evans hidasteli erikoiskokeen lopussa päästäen ranskalaismestari Sebastien Ogierin ohitseen kuudenneksi. 

Lauantain kisapäivän ajojärjestys määrittyy kymmenennen erikoiskokeen jälkeisen tilanteen perusteella, joten Ogier saa näin hieman paremman lähtöpaikan lauantaiksi. Kun Evansilta erikoiskokeen maalissa tiedusteltiin, oliko kyse taktikoinnista, hymyili britti salamyhkäisesti toimittajille.

Perjantain urakan päättävä Harjun erikoiskoe ei vaikuta enää lähtöjärjestykseen.

Suomen MM-rallin tilanne EK 10/23:n jälkeen:

 1. Ott Tänak        Toyota  1.02.26,0
 2. Mads Östberg     Citroen      +4,3
 3. J-M.Latvala      Toyota      +21,9
 4. Hayden Paddon    Hyundai     +35,3
 5. Teemu Suninen    Ford        +35,8
 6. Sebastien Ogier  Ford        +59,1
 7. Elfyn Evans      Ford        +59,4
 8. Esapekka Lappi   Toyota    +1.00,2
 9. Craig Breen      Citroen   +1.07,3
10. Thierry Neuville Hyundai   +1.57,7

Erikoiskokeen 10 nopeimmat:

1. Tänak     3.29,1
2. Latvala     +0,7
3. Paddon      +1,6
4. Lappi       +1,7
5. Breen       +2,7
6. Ogier       +3,2

Suomen MM-rallin erikoiskokeet:

Torstai 26.7.
08.00 Testierikoiskoe, Vesala (4,26 km)
19.00 EK1: Harju 1 (2,31 km)

Perjantai 27.7.
08.18 EK2: Moksi 1 (20,04 km)
09.21 EK3: Urria 1 (12,28 km)
10.13 EK4: Ässämäki 1 (12,33 km)
11.36 EK5: Äänekoski 1 (7,71 km)
12.51 Huoltotauko, Jyväskylän Paviljonki (30 min)
14.24 EK6: Oittila (19,34 km)
15.27 EK7: Moksi 2 (20,04 km)
16.30 EK8: Urria 2 (12,28 km)
17.22 EK9: Ässämäki 2 (12,33 km)
18.45 EK10: Äänekoski 2 (7,71 km)
20.00 EK11: Harju 2 (2,31 km)

Lauantai 28.7.
08.13 EK12: Päijälä 1 (23,92 km)
09.29 EK13: Pihlajakoski 1 (14,90 km)
10.38 EK14: Kakaristo 1 (23,66 km)
12.13 EK15: Tuohikotanen 1 (8,95 km)
13.31 Huoltotauko, Jyväskylän Paviljonki (30 min)
14.55 EK16: Tuohikotanen 2 (8,95 km)
16.08 EK17: Kakaristo 2 (23,66 km)
17.36 EK18: Päijälä 2 (23,92 km)
18.54 EK19: Pihlajakoski 2 (14,90 km)

Sunnuntai 29.7.
08.38 EK20: Laukaa 1 (11,74 km)
09.38 EK21: Ruuhimäki 1 (11,12 km)
11.01 EK22: Laukaa 2 (11,74 km)
13.18 EK23: Ruuhimäki 2 (11,12 km) *Power Stage*

Tuoreimmat aiheesta

Ralli