EK10: Ruotsin rallissa dramaattinen päivä

Andreas Mikkelsen
Volkswagenin Andreas Mikkelsen johtaa rallia perjantain erikoiskokeiden jälkeen.Daniel Roeseler
Julkaistu 13.02.2015 20:23(Päivitetty 13.02.2015 20:39)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Ruotsin MM-rallin ensimmäinen varsinainen ajopäivä tarjosi tapahtumia riittämiin.

Perjantain viimeistä edellinen erikoiskoe sekoitti täysin kärjen järjestyksen. Ensin Volkswagenin Sebastien Ogier menetti puolisen minuuttia ulosajossa, minkä jälkeen vaikutti siltä, että Jari-Matti Latvala ottaa kärkipaikan.

Toisin kuitenkin kävi. Latvala täräytti pikataipaleen viimeisellä kilometrillä penkkaan ja jäi kahdeksaksi minuutiksi jumiin lumihankeen. Samalla Latvala menetti mahdollisuudet huippusijoitukseen Ruotsin rallissa, jonka voittoa hän puolustaa.

- Olen aika pettynyt. Ei ole helppoa löytää motivaatiota. Meidän on tehtävä töitä, jotta keskittyminen on kohdallaan, Latvala sanoi perjantain päättäneen yleisöerikoiskokeen maalissa WRC:n ralliradiolle.

Latvala ja Ogier eivät suinkaan olleet ainoita, jotka sortuivat virheisiin avauspäivänä. Volkswagen-kuskien tapaan Fordin Ott Tänak ja Elfyn Evans sekä Citroenin Kris Meeke viettivät tovin aikaa penkan puolella. Ford-kuljettaja Robert Kubica kärsi puolestaan teknisestä viasta ja putosi kauas kärjestä.

Kilpailun kärjessä painelee Volkswagenin Andreas Mikkelsen, joka metsästää uransa ensimmäistä MM-osakilpailun voittoa. Norjalaisella on kuitenkin kova urakka edessään, sillä Hyundain Thierry Neuville ja Citroenin Mads Östberg jahtaavat häntä vajaan 20 sekunnin päässä. Myös Ogier on edelleen vahva voittajasuosikki, sillä hänellä on eroa kärkeen ainoastaan 24,7 sekuntia.

Suomalaisittain synkeään rallipäivään lohtua toi Jari Ketomaa, joka johtaa WRC2-luokkaa selvällä erolla.

Ruotsin MM-ralli jatkuu lauantaina kahdeksalla erikoiskokeella. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Ruotsin rallin tilanne, EK10/21:

 1. Andreas Mikkelsen  VW     1.14.03,6
 2. Thierry Neuville   Hyundai    +19,1
 3. Mads Östberg       Citroen    +19,4
 4. Sebastien Ogier    VW         +24,7
 5. Ott Tänak          Ford     +1.06,2
 6. Hayden Paddon      Hyundai  +1.37,1
 7. Martin Prokop      Ford     +2.00,5
 8. Juri Protasov      Ford     +2.11,4
 9. Henning Solberg    Ford     +2.18,2
10. Elfyn Evans        Ford     +2.49,6
...
13. Jari Ketomaa (WRC2)Ford     +3.42,0
23. Jari-Matti Latvala VW       +8.27,0

Erikoiskokeen 10 nopeimmat:

 1. Sebastien Ogier    VW        1.34,5
 2. Mads Östberg       Citroen     +0,2
 3. Thierry Neuville   Hyundai     +0,8
 4. Juri Protasov      Ford        +1,0
 5. Kris Meeke         Citroen     +1,2
 6. Andreas Mikkelsen  VW          +1,4
 7. Jari-Matti Latvala VW          +1,5
 7. Ott Tänak          Ford        +1,5

Ruotsin rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 12.2.
9.00 Testierikoiskoe
21.08 EK1: Karlstad 1 (1,90 km)

Perjantai 13.2.
9.29 EK2: Torsby 1 (14,76 km)
10.27 EK3: Röjden 1 (18,73 km)
11.36 EK4: Finnskogen 1 (20,76 km)
12.21 EK5: Kirkenaer 1 (7,07 km)
14.27 EK6: Kirkenaer 2 (7,07 km)
15.19 EK7: Finnskogen 2 (20,76 km)
16.16 EK8: Röjden 2 (18,73 km)
17.35 EK9: Torsby 2 (14,76 km)
20.00 EK10: Karlstad 2 (1,90 km)

Lauantai 14.2.
8.48 EK11: Fredriksberg 1 (18,15 km)
9.37 EK12: Rämmen 1 (22,76 km)
10.24 EK13: Hagfors Sprint 1 (1,87 km)
11.08 EK14: Vargåsen 1 (24,63 km)
Huoltotauko (30 min)
14.26 EK15: Fredriksberg 2 (18,15 km)
15.15 EK16: Rämmen 2 (22,76 km)
16.02 EK17: Hagfors Sprint 2 (1,87 km)
16.46 EK18: Vargåsen 2 (24,63 km)

Sunnuntai 15.2.
9.57 EK19: Lesjöfors (15,00 km)
10.48 EK20: Värmullsåsen 1 (15,87 km)
Huoltotauko (30 min)
13.08 EK21: Värmullsåsen 2 (15,87 km)

Tuoreimmat aiheesta

Ralli