EK18: Hyundai-kuljettaja rykäisi kärkeen

Thierry Neuville (1)
Thierry Neuville tuli kuin lentäen Vargåsenin pikataipaleen.Worldwide Copyright: Hyundai Motorsport
Julkaistu 14.02.2015 17:19(Päivitetty 14.02.2015 17:26)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Hyundain Thierry Neuville otti Ruotsin MM-rallin kärkipaikan haltuunsa lauantain viimeisellä erikoiskokeella.

Belgialainen rykäisi hurjan pohja-ajan toiseen kertaan ajetulla Vargåsenin pikataipaleella. Neuville siirtyi samalla kärkeen 1,5 sekunnin erolla Volkswagenin Andreas Mikkelseniin.

- Puskin todella kovaa. Tein pari pientä virhettä, jotka veivät 3-4 sekuntia. Mutta tämä oli yksi parhaista pätkistä, jonka olen ajanut, Neuville riemuitsi WRC:n ralliradiolle.

Ruotsin rallin voitosta käydään huikea kamppailu sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on vielä kolme erikoiskoetta. Neuville saa Mikkelsenin lisäksi jahtaajakseen Volkswagenin ykköstähden Sebastien Ogierin, joka on vajaan kymmenen sekunnin päässä belgialaisesta.

- Huominen on vaikea päivä, mutta en aio hidastaa, Neuville alleviivasi.

Kolmantena oleva Ogier manasi lauantai-iltapäivänä ensimmäistä lähtöpaikkaansa. Ranskalainen kertoi kärsineensä siitä, että hän joutui ajamaan historic-luokan autojen jättämillä ajolinjoilla.

- Olosuhteet olivat kamalat, mutta olen tehnyt parhaani. En haluaisi puskea näin paljon koko ajan, Ogier totesi lauantain päättäneen Vargåsenin maalissa.

Perjantaina ulosajossa pelinsä menettänyt Jari-Matti Latvala ei löytänyt kunnon ajofiilistä lauantaina.

- Turhauttava päivä. Jotkut pätkät tulivat hyvin, mutta ei niin kuin olin toivonut, Latvala totesi.

Jari Ketomaa ajaa selvässä puolen minuutin johdossa WRC2-luokassa ennen päätöspäivän pikataipaleita. Yleiskilpailussa mikkeliläinen on 13:ntena.

Sunnuntain ensimmäinen erikoiskoe alkaa kello 9.57 Suomen aikaa.

Ruotsin rallin tilanne, EK18/21:

 1. Thierry Neuville  Hyundai 2.29.54,4
 2. Andreas Mikkelsen VW           +1,5
 3. Sebastien Ogier   VW           +9,6
 4. Mads Östberg      Citroen     +53,4
 5. Ott Tänak         Ford      +1.29,2
 6. Hayden Paddon     Hyundai   +2.35,7
 7. Martin Prokop     Ford      +3.03,1
 8. Elfyn Evans       Ford      +3.22,1
 9. Kris Meeke        Citroen   +3.22,5
10. Juri Protasov     Ford      +4.19,6
...
13. Jari Ketomaa(WRC2)Ford      +7.44,7
17. J-M Latvala       VW        +9.01,1

Erikoiskokeen 18 nopeimmat:

 1. Thierry Neuville  Hyundai   13.24,4
 2. Kris Meeke        Citroen      +0,8
 3. Sebastien Ogier   VW           +5,9
 4. Mads Östberg      Citroen      +6,0
 5. Elfyn Evans       Ford         +7,3
 6. Hayden Paddon     Hyundai      +8,6
 7. Andreas Mikkelsen VW           +8,8
 8. J-M Latvala       VW          +10,8

Ruotsin rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 12.2.
9.00 Testierikoiskoe
21.08 EK1: Karlstad 1 (1,90 km)

Perjantai 13.2.
9.29 EK2: Torsby 1 (14,76 km)
10.27 EK3: Röjden 1 (18,73 km)
11.36 EK4: Finnskogen 1 (20,76 km)
12.21 EK5: Kirkenaer 1 (7,07 km)
14.27 EK6: Kirkenaer 2 (7,07 km)
15.19 EK7: Finnskogen 2 (20,76 km)
16.16 EK8: Röjden 2 (18,73 km)
17.35 EK9: Torsby 2 (14,76 km)
20.00 EK10: Karlstad 2 (1,90 km)

Lauantai 14.2.
8.48 EK11: Fredriksberg 1 (18,15 km)
9.37 EK12: Rämmen 1 (22,76 km)
10.24 EK13: Hagfors Sprint 1 (1,87 km)
11.08 EK14: Vargåsen 1 (24,63 km)
Huoltotauko (30 min)
14.26 EK15: Fredriksberg 2 (18,15 km)
15.15 EK16: Rämmen 2 (22,76 km)
16.02 EK17: Hagfors Sprint 2 (1,87 km)
16.46 EK18: Vargåsen 2 (24,63 km)

Sunnuntai 15.2.
9.57 EK19: Lesjöfors (15,00 km)
10.48 EK20: Värmullsåsen 1 (15,87 km)
Huoltotauko (30 min)
13.08 EK21: Värmullsåsen 2 (15,87 km)

Tuoreimmat aiheesta

Ralli