EK11: Latvalan kisa pilalle – VW hyytyi erikoiskokeelle

Jari-Matti Latvala (9)
Jari-Matti Latvala oli kilpailussa kolmantena ennen keskeytystään.Ferdi Kräling Motorsport-Bild GmbH - www.kraelingbildagentur.de
Julkaistu 26.04.2015 16:40(Päivitetty 26.04.2015 16:57)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvalan toiveet palkintosijasta Argentiinan rallissa murskaantuivat viimeistä edellisellä erikoiskokeella.

Latvala joutui pysähtymään noin neljä kilometriä ennen pikataipaleen maalia teknisen vian vuoksi. Volkswagen vahvisti jo ennen erikoiskoetta, että Latvalan auton polttoaineensyöttöjärjestelmässä oli vika, jonka vuoksi moottori ei käynyt kunnolla. Suomalaiskuljettaja ei saanut ongelmaa selvitettyä ja joutui lopulta keskeyttämään.

Latvala oli kilpailussa kolmantena ennen keskeytystään. Hyvä sijoitus olisi tullut tarpeen suomalaiselle, sillä kahdessa edellisessä kilpailussa hän jäi pisteittä ajovirheen vuoksi.

Volkswagen on kohdannut rutkasti ongelmia Argentiinan rallin aikana. Sebastien Ogier ja Andreas Mikkelsen joutuivat keskeyttämään perjantaina teknisten murheiden vuoksi.

Citroenin Kris Meeke on kiinni uransa ensimmäisessä MM-rallivoitossa ennen viimeistä erikoiskoetta. Meekellä on vajaan puolen minuutin johto tallikaveriinsa Mads Östbergiin. Latvalan ongelmien myötä Fordin Elfyn Evans nousi kisassa kolmanneksi.

Rallin päättävä Power Stage alkaa kello 18.08 Suomen aikaa.

Argentiinan rallin tilanne, EK11/12:

 1. Kris Meeke          Citroen 3.28.25,5
 2. Mads Östberg        Citroen     +27,0
 3. Elfyn Evans         Ford      +2.34,7
 4. Thierry Neuville    Hyundai   +4.48,1
 5. Martin Prokop       Ford      +5.58,0
 6. Khalid al-Qassimi   Citroen  +10.54,8
 7. Dani Sordo          Hyundai  +10.56,6
 8. Abdulaziz al-Kuwari Ford     +15.09,7
 9. Diego Dominguez     Ford     +17.58,2
10. Gustavo Saba        Skoda    +20.11,1

EK11:n tulokset:

 1. Andreas Mikkelsen   VW        13.09,8
 2. Dani Sordo          Hyundai      +5,7
 3. Sebastien Ogier     VW           +9,3
 4. Mads Östberg        Citroen     +12,4
 5. Ott Tänak           Ford        +20,9
 6. Thierry Neuville    Hyundai     +21,1
 7. Kris Meeke          Citroen     +24,0
 8. Hayden Paddon       Hyundai     +27,6

Ralliviikonlopun aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Keskiviikko 22.4.
21.00 Testierikoiskoe

Torstai 23.4.
1.00 (pe) EK1: Merlo-San Luis (2,68 km)

Perjantai 24.4.
14.23 EK2: Agua de Oro-Ascochinga 1 (51,99 km)
16.26 EK3: Villa Bustos-Tanti 1 (20,31 km)
Huoltotauko (30 min)
19.44 EK4: Agua de Oro-Ascochinga 2 (51,99 km)
21.47 EK5: Villa Bustos-Tanti 2 (20,31 km)
23.08 EK6: Carlos Paz (6,04 km)

Lauantai 25.4.
14.28 EK7: Capilla del Monte-San Marcos 1 (23,10 km)
16.11 EK8: San Marcos-Characato 1 (42,50 km)
Huoltotauko (30 min)
20.54 EK9: Capilla del Monte-San Marcos 2 (23,10 km)
22.37 EK10: San Marcos-Characato 2 (42,50 km)

Sunnuntai 26.4.
15.58 EK11: El Condor-Copina (16,32 km)
18.08 EK12: El Condor (16,32 km) *Power Stage 

Tuoreimmat aiheesta

Ralli