EK4: Latvala ei pysynyt Citroen-kuskin kyydissä

Jari-Matti Latvala (4)
Jari-Matti Latvala on kokonaistilanteessa toisena puolen minuutin päässä Kris Meekestä.Ferdi Kräling Motorsport-Bild GmbH - www.kraelingbildagentur.de
Julkaistu 24.04.2015 20:51(Päivitetty 24.04.2015 21:16)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Citroenin Kris Meeke kasvatti johtoaan Jari-Matti Latvalaan nähden Argentiinan MM-rallin neljännellä erikoiskokeella.

Pohjoisirlantilainen Meeke latasi pohja-ajan rallin pisimmällä pikataipaleella 13,4 sekunnin erolla Volkswagenin Latvalaan. Kokonaistilanteessa Meeke karkasi lähes puolen minuutin päähän suomalaisesta.

- Yritin vain tulla puhtaasti. Tie oli todella rajussa kunnossa, mutta löysin hyvän rytmin, ja auto tanssi sen hyvin läpi, Meeke kertoi WRC:n ralliradiolle.

Latvala ajoi Agua de Orosta Ascochingaan kulkeneen pätkän kiviä väistellen.

- Todella haastavaa. Tiellä oli paljon kiviä, mutta pystyin välttämään pahimmat niistä. Jarrut kuumenivat lopussa, eivätkä ne toimineet enää tehokkaasti, Latvala sanoi.

Fordin Ott Tänak joutui keskeyttämään kilpailun perjantain osalta osuttuaan kiveen vedenylityksessä. Tänakin autosta irtosi vasen etupyörä.

Perjantaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta.

Argentiinan rallin tilanne, EK4/12:

 1. Kris Meeke          Citroen 1.29.39,5
 2. Jari-Matti Latvala  VW          +28,7
 3. Mads Östberg        Citroen   +1.03,3
 4. Dani Sordo          Hyundai   +1.43,7
 5. Elfyn Evans         Ford      +1.50,5
 6. Martin Prokop       Ford      +2.51,5
 7. Thierry Neuville    Hyundai   +4.57,8
 8. Khalid al-Qassimi   Citroen   +5.05,0
 9. Abdulaziz al-Kuwari Ford      +5.47,9
10. Juri Protasov       Ford      +7.35,8
...
14. Jari Ketomaa        Ford     +10.22,7

EK4:n tulokset:

 1. Kris Meeke          Citroen 38.12,5
 2. Jari-Matti Latvala  VW        +13,4
 3. Mads Östberg        Citroen   +27,1
 4. Dani Sordo          Hyundai   +27,7
 5. Elfyn Evans         Ford      +39,5
 6. Thierry Neuville    Hyundai   +39,8
 7. Martin Prokop       Ford    +1.16,1
 8. Khalid al-Qassimi   Citroen +2.05,5

Ralliviikonlopun aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Keskiviikko 22.4.
21.00 Testierikoiskoe

Torstai 23.4.
1.00 (pe) EK1: Merlo-San Luis (2,68 km)

Perjantai 24.4.
14.23 EK2: Agua de Oro-Ascochinga 1 (51,99 km)
16.26 EK3: Villa Bustos-Tanti 1 (20,31 km)
Huoltotauko (30 min)
19.44 EK4: Agua de Oro-Ascochinga 2 (51,99 km)
21.47 EK5: Villa Bustos-Tanti 2 (20,31 km)
23.08 EK6: Carlos Paz (6,04 km)

Lauantai 25.4.
14.28 EK7: Capilla del Monte-San Marcos 1 (23,10 km)
16.11 EK8: San Marcos-Characato 1 (42,50 km)
Huoltotauko (30 min)
20.54 EK9: Capilla del Monte-San Marcos 2 (23,10 km)
22.37 EK10: San Marcos-Characato 2 (42,50 km)

Sunnuntai 26.4.
15.58 EK11: El Condor-Copina (16,32 km)
18.08 EK12: El Condor (16,32 km) *Power Stage 

Tuoreimmat aiheesta

Ralli