EK12: Latvala tykitti toisen pohja-ajan putkeen – Ogier kärjessä huoltotauolle

1:42img
Videolla kooste perjantain kisapäivän tapahtumista.
Julkaistu 09.03.2019 20:47

MTV URHEILU

Jari-Matti Latvala on ollut hyvässä vauhdissa Meksikon MM-rallin lauantain kisapäivänä.

Perjantaina autonsa tekniseen vikaan keskeyttänyt Latvala on tehnyt pohja-ajan kahdella päivän kolmesta erikoiskokeesta. Latvala taistelee kuitenkin yli 16 minuuttia kärkeä perässä keskeytyksestään johtuvan aikasakkonsa myötä.

Citroen-tallin Sebastien Ogier jatkaa kisan kärjessä. Ogier menetti johtopaikkansa hetkellisesti 10. erikoiskokeen rengasrikkonsa myötä.  Ranskalaismestari oli kuitenkin hieman onnekaskin, sillä Esapekka Lapin keskeytyksen myötä 10. erikoiskoe keskeytettiin juuri samaan aikaan, kun Ogier taisteli tyhjenevällä eturenkaallaan. Myöhemmin Ogier sai aikahyvityksen.

11. erikoiskokeella Ogier nousi jälleen kärkipaikalle, kun johtoasemaa hetken hallussaan pitänyt Kris Meeke kärsi takarenkaan tyhjenemisestä. Meeke on 12. erikoiskokeen jälkeen kisassa viidentenä.

Autokunnat suuntasivat 12. erikoiskokeen jälkeen huoltotauolle. Lauantain kisapäivänä ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta kello 22.31 alkaen.

Meksikon MM-ralli, tilanne EK12/21:

 1. Sebastien Ogier   Citroen 2.06.04,9
 2. Elfyn Evans       Ford        +19,2
 3. Ott Tänak         Toyota      +41,0
 4. Thierry Neuville  Hyundai   +1.19,5
 5. Kris Meeke        Toyota    +3.21,2
...
10. J-M. Latvala      Toyota   +16.27,6

Erikoiskokeen 12 nopeimmat:

1. Latvala  4.40,0
1. Ogier      +0,0
3. Neuville   +3,5
4. Evans      +3,7
5. Tänak      +4,0
6. Mikkelsen  +7,2

Kilpailun aikataulu:

Torstai 7.3.
18.00 Testierikoiskoe (5,31 km)

Perjantai 8.3.
04.08 EK1: Street Stage GTO (1,14 km)
Yötauko
18.18 EK2: El Chocolate 1 (31,57 km)
19.16 EK3: Ortega 1 (17,28 km)
20.59 EK4: Street Stage León 1 (1,11 km)
21.34 Huoltotauko (40 min)
23.17 EK5: El Chocolate 2 (31,57 km)

Lauantai 9.3.
00.15 EK6: Ortega 2 (17,28 km)
01.18 EK7: Las Minas (10,72 km)
02.58 EK8: V-Power Shell Stage 1 (2,33 km)
03.03 EK9: V-Power Shell Stage 2 (2,33 km)
Yötauko
16.23 EK10: Guanajuatito 1 (25,90 km)
18.11 EK11: Otates 1 (32,27 km)
19.08 EK12: El Brinco 1 (8,13 km)
20.53 Huoltotauko (40 min)
22.31 EK13: Guanajuatito 2 (25,90 km)

Sunnuntai 10.3.
00.29 EK14: Otates 2 (32,27 km)
01.38 EK15: El Brinco 2 (8,13 km)
03.03 EK16: V-Power Shell Stage 3 (2,33 km)
03.08 EK17: V-Power Shell Stage 4 (2,33 km)
03.51 EK18: Street Stage León 2 (1,11 km)
Yötauko
17.03 EK19: Alfaro (24,38 km)
18.11 EK20: Mesa Cuata (25,07 km)
20.18 EK21: Las Minas (10,72 km) *Power Stage*

Tuoreimmat aiheesta

Ralli