EK12: Latvalalta huippusuoritus – Ogier alakuloisena

Jari-Matti Latvala (7)
Jari-Matti Latvala ja kartturi Miikka Anttila johtavat Argentiinan MM-rallia.Daniel Roeseler
Julkaistu 23.04.2016 17:39
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvala revitteli huikean pohja-ajan Argentiinan MM-rallin 12. erikoiskokeella.

Latvala pisti kuudella sekunnilla pataan Volkswagen-tallikaveriaan Andreas Mikkelseniä, joka oli erikoiskokeen kakkonen. Kokonaistilanteessa Latvalalla on nyt 13,3 sekunnin johto toisena ajavaan Hayden Paddoniin, joka jäi 6,6 sekuntia Latvalan pohja-ajasta.

- Aamun kahdella ensimmäisellä pätkällä minulla oli hieman vaikeuksia, mutta tällä päätin puskea täysillä. Se onnistui hyvin, Latvala sanoi WRC:n ralliradiolle.

MM-sarjan kärkikuljettaja Sebastien Ogier kärsi ensimmäisestä lähtöpaikastaan lauantaiaamupäivän lenkillä. Ranskalainen jatkaa edelleen kolmantena, mutta eroa Latvalaan on kertynyt jo 45,6 sekuntia.

- Minun pitää lopettaa unelmoiminen. Tällaisia rallit ovat nykyään, pettynyt Ogier harmitteli.

Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta huoltotauon jälkeen.

Argentiinan MM-rallin tilanne, EK12/18:

 1. Jari-Matti Latvala VW     2.10.42,1
 2. Hayden Paddon      Hyundai    +13,3
 3. Sebastien Ogier    VW         +45,6 
 4. Andreas Mikkelsen  VW         +53,0 
 5. Dani Sordo         Hyundai  +1.13,1 
 6. Mads Östberg       Ford     +3.10,1
 7. Henning Solberg    Ford     +6.59,6 
 8. Eric Camilli       Ford     +7.51,1

Argentiinan MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Perjantai 22.4.
01.08 EK1 Super Especial Cordoba (1,50 km)
14.18 EK2 Soconcho - Villa del Dique 1 (24,71 km)
15.09 EK3 Amboy - Santa Monica 1 (20,44 km)
15.52 EK4 Santa Rosa - San Agustin 1 (23,85 km)
18.07 EK5 Super Especial Parque Tematico 1 (6,04 km)
21.05 EK6 Soconcho - Villa del Dique 2 (24,71 km)
21.56 EK7 Amboy - Santa Monica 2 (20,44 km)
22.39 EK8 Santa Rosa - San Agustin 2 (23,85 km)

Lauantai 23.4.
01.08 EK9 Super Especial Parque Tematico 2 (6,04 km)
14.58 EK10 Villa Bustos - Tanti 1 (19,71 km)
15.56 EK11 Los Gigantes - Cantera El Confor 1 (38,68 km)
16.49 EK12 Boca Del Arroyo - Bajo Del Pungo 1 (20,52 km)
19.57 EK13 Villa Bustos - Tanti 2 (19,71 km)
20.55 EK14 Los Gigantes - Cantera El Condor 2 (38,68 km)
21.48 EK15 Boca Del Arroyo - Bajo Del Pungo 2 (20,52 km)

Sunnuntai 24.4.
15.08 EK16 El Condor - Copina (16,32 km)
16.51 EK17 Mina Clavero - Giulio Cesare (22,64 km)
18.09 EK18 El Condor (Power Stage) (16,32 km) *Power Stage*

Tuoreimmat aiheesta

Ralli