EK15: Hyundai-kuski lähellä avausvoittoaan Latvalan ulosajon jälkeen

Hayden Paddon
Hayden Paddon on lähellä uransa ensimmäistä voittoa.
Julkaistu 23.04.2016 22:44
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Hyundain Hayden Paddon pääsi yllätyksekseen johtajana yötauolle Argentiinan MM-rallissa.

Uusiseelantilainen aloitti lauantain lenkin vauhdikkaasti ja nousi kahden pohja-ajan myötä vain 6,7 sekunnin päähän kilpailua johtaneesta Jari-Matti Latvalasta. Latvala kuitenkin lisäsi vauhtiaan ja johti kisaa 14,5 sekunnilla ennen 14. erikoiskoetta.

Päivän viimeistä edeltävällä erikoiskokeella Latvala ajoi ulos kärjestä, ja Paddon kaappasi ykköspaikan itselleen.

- Onko todella näin? Paddon kysyi erikoiskokeen maalissa kuullessaan Latvalan ulosajosta.

Paddonilla on tukeva ote uransa ensimmäisestä voitosta, sillä hän johtaa kisaa 29,8 sekunnin erolla MM-sarjaa johtavaan Volkswagen-kuljettajaan Sebastien Ogieriin. Volkkarin Andreas Mikkelsen on kolmantena.

Rallin päätöspäivänä sunnuntaina ajetaan kolme erikoiskoetta.

Argentiinan MM-rallin tilanne, EK15/18:

 1. Hayden Paddon     Hyundai 2.54.45,6
 2. Sebastien Ogier   VW          +29,8 
 3. Andreas Mikkelsen VW          +44,3 
 4. Dani Sordo        Hyundai   +1.02,0 
 5. Mads Östberg      Ford      +3.46,2
 6. Marcos Ligato     Citroen   +8.13,1
 7. Henning Solberg   Ford      +8.17,9 
 7. Thierry Neuville  Hyundai   +8.17,9

Argentiinan MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Perjantai 22.4.
01.08 EK1 Super Especial Cordoba (1,50 km)
14.18 EK2 Soconcho - Villa del Dique 1 (24,71 km)
15.09 EK3 Amboy - Santa Monica 1 (20,44 km)
15.52 EK4 Santa Rosa - San Agustin 1 (23,85 km)
18.07 EK5 Super Especial Parque Tematico 1 (6,04 km)
21.05 EK6 Soconcho - Villa del Dique 2 (24,71 km)
21.56 EK7 Amboy - Santa Monica 2 (20,44 km)
22.39 EK8 Santa Rosa - San Agustin 2 (23,85 km)

Lauantai 23.4.
01.08 EK9 Super Especial Parque Tematico 2 (6,04 km)
14.58 EK10 Villa Bustos - Tanti 1 (19,71 km)
15.56 EK11 Los Gigantes - Cantera El Confor 1 (38,68 km)

19.57 EK13 Villa Bustos - Tanti 2 (19,71 km)
20.55 EK14 Los Gigantes - Cantera El Condor 2 (38,68 km)
21.48 EK15 Boca Del Arroyo - Bajo Del Pungo 2 (20,52 km)

Sunnuntai 24.4.
15.08 EK16 El Condor - Copina (16,32 km)
16.51 EK17 Mina Clavero - Giulio Cesare (22,64 km)
18.09 EK18 El Condor (Power Stage) (16,32 km) *Power Stage*

Tuoreimmat aiheesta

Ralli