EK18: Ogier rykäisi karkuun – Latvala käy omaa taistoaan

Sebastien Ogier (5)
Sebastien Ogier on lähellä voittoa Puolassa.Helena El Mokni
Julkaistu 05.07.2015 11:22
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Sebastien Ogier saattoi ratkaista Puolan MM-rallin voiton itselleen viimeistä edellisellä erikoiskokeella.

Ogier pääsi päätöspäivään 5,6 sekunnin johdossa, mutta aamun avauspätkällä ranskalainen rykäisi 2,5 sekunnin pohja-ajan Andreas Mikkelseniin nähden ja kasvatti kokonaisjohtonsa 8,1 sekuntiin.

Sama Baranowon erikoiskoe on myös kilpailun päättävä pikataival, joten ilman ylimääräistä ohjelmaa Ogier vie jälleen kerran voiton.

- Se tuli puhtaasti. Ei tarvinnut vetää sen kovempaa kuin aiemminkaan, Ogier sanoi WRC:n ralliradiolle.

Jari-Matti Latvala jahtaa edelleen virolaista Ford-kuljettajaa Ott Tänakia, joka on kiinni kolmannessa sijassa. Latvala on vain 1,1 sekunnin päässä Tänakista ennen rallin päättävää Power Stagea.

- Puskin tosi, tosi kovaa, ja vielä muutamissa paikoissa olisin voinut ajaa paremmin. Ensimmäiset kuusi kilometriä menivät hyvin, mutta sen jälkeen taisin puskea vähän liikaa, kolmanneksi nopeimman ajan kellottanut Latvala arvioi ajoaan.

Hyundain Thierry Neuville kaatoi ajokkinsa erikoiskokeella ja saapui maaliin iso puukeppi autosta törröttäen. Reilut kymmenen sekuntia menettänyt Neuville pystyy jatkamaan vielä viimeiselle erikoiskokeelle.

- Leikkasin mutkaan, ja jokin heitti meidät ulos linjalta. Hävisimme hieman, mutta olimme todella onnekkaita, Neuville sanoi.

Puolan MM-rallin tilanne, EK18/19:

 1. Sebastian Ogier    VW     2.19.19,5
 2. Andreas Mikkelsen  VW          +8,1
 3. Ott Tänak          Ford       +22,9
 4. Jari-Matti Latvala VW         +24,0
 5. Hayden Paddon      Hyundai  +1.06,1
 6. Thierry Neuville   Hyundai  +1.37,2
 7. Robert Kubica      Ford     +1.46,8
 8. Kris Meeke         Citroen  +1.52,2
 9. Mads Östberg       Citroen  +2.11,0
10. Dani Sordo         Hyundai  +2.36,5

EK18:n nopeimmat:

 1. Sebastian Ogier    VW        6.56,3
 2. Andreas Mikkelsen  VW          +2,5
 3. Jari-Matti Latvala VW          +4,9
 4. Ott Tänak          Ford        +5,3
 5. Hayden Paddon      Hyundai    +10,4
 6. Kris Meeke         Citroen    +12,8
 7. Mads Östberg       Citroen    +15,0
 8. Elfyn Evans        Ford       +16,6

Rallin EK-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 2.7.
20.00 EK1: Mikolajki Arena 1 (2,50 km)

Perjantai 3.7.
9.00 EK2: Gorklo (13,00 km)
10.50 EK3: Goldap 1 (14,75 km)
11.55 EK4: Babki 1 (14,65 km)
12.35 EK5: Stanczyki 1 (39,12 km)
15.15 EK6: Babki 2 (14,65 km)
15.55 EK7: Stanczyki 2 (39,12 km)
17.45 EK8: Goldap 2 (14,75 km)
20.05 EK9: Mikołajki Arena 2 (2,50 km)

Lauantai 4.7.
9.25 EK10: Mazury 1 (17,70 km)
10.30 EK11: Wieliczki 1 (12,87 km)
11.30 EK12: Swietajno 1 (21,25 km)
13.08 EK13: Paprotki (23,15 km)
Huoltotauko (30 min)
16.38 EK14: Mazury 2 (17,70 km) *Peruttu
17.43 EK15: Wieliczki 2 (12,87 km)
18.43 EK16: Swietajno 2 (21,25 km)
21.18 EK17: Mikolajki Arena 3 (2,50 km)

Sunnuntai 5.7.
10.10 EK18: Baranowo 1 (14,60 km)
13.08 EK19: Baranowo 2 (14,60 km) *Power Stage 

Tuoreimmat aiheesta

Ralli