EK3: Loeb ällistyttävässä iskussa – johto jo puoli minuuttia!

Sebastien Loeb (2)
Sebastien Loeb johtaa rallia 28,3 sekunnin erolla Sebastien Ogieriin.
Julkaistu 23.01.2015 11:37(Päivitetty 23.01.2015 11:47)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Citroenin Sebastien Loeb kasvatti entisestään johtoaan Monte Carlon MM-rallin kolmannella erikoiskokeella.

Loeb palasi Montessa WRC-auton puikkoihin lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen, mutta ranskalaisässän vauhti ei ole kadonnut mihinkään. Yhdeksänkertainen maailmanmestari pisti perjantain ensimmäisellä pätkällä Sebastien Ogieria pataan peräti 15 sekunnilla.

Loebin odotettiin olevan iskussa Montessa, mutta tuskin kukaan olisi uskonut ennen kilpailua, että hän johtaa lähes puolen minuutin erolla hallitsevaan mestariin Ogieriin kolmen erikoiskokeen jälkeen.

- Ei ollut helppoa, koska pätkällä oli paljon sumua, Loeb sanoi WRC:n ralliradiolle.

- En tehnyt virheitä, eikä aikakaan ole ihan huono, ranskalaistähti lisäsi.

Ogier arveli, että jälkipäässä erikoiskokeelle startanneet kuljettajat hyötyivät lähtöpaikastaan aamun ensimmäisellä pikataipaleella. Loeb on viimeinen WRC-kuljettaja erikoiskokeilla.

- Menetän varmaan aikaa, koska tie puhdistuu koko ajan, Ogier sanoi.

Volkswagenin Jari-Matti Latvala oli erikoiskokeella vasta 12:s hävittyään Loebille 42,7 sekuntia. Latvala putosi kokonaistilan kolmannelta sijalta viidenneksi. Fordin Ott Tänak otti kolmossijan, ja Elfyn Evans nousi neljänneksi.

- Otin rauhallisesti. Ralli on pitkä, ja täällä oli haastavat olosuhteet. Ei ollut mitään syytä ottaa riskejä, sillä parempia pätkiä tulee vielä, Latvala totesi.

Perjantaina ajetaan vielä viisi erikoiskoetta.

Monte Carlon MM-ralli, EK3/15:

 1. Sebastien Loeb     Citroen 40.32,1
 2. Sebastien Ogier    VW        +28,3
 3. Ott Tänak          Ford    +1.10,1
 4. Elfyn Evans        Ford    +1.10,1
 5. Jari-Matti Latvala VW      +1.18,8
 6. Andreas Mikkelsen  VW      +1.22,7
 7. Kris Meeke         Citroen +1.35,3
 8. Mads Östberg       Citroen +1.39,3
 9. Thierry Neuville   Hyundai +1.40,1
10. Dani Sordo         Hyundai +2.02,2

Erikoiskokeen 3 nopeimmat:

 1. Sebastien Loeb     Citroen 10.23,9
 2. Sebastien Ogier    VW        +15,0
 3. Elfyn Evans        Ford      +22,7
 4. Andreas Mikkelsen  VW        +22,8
 5. Mads Östberg       Citroen   +30,6
 6. Ott Tänak          Ford      +31,4
...
12. Jari-Matti Latvala VW        +42,7

Rallin EK-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 22.1.
21.21 EK1: Entrevaux – Rouaine (21,31 km)
22.29 EK2: Norante – Digne-les-Bains (19,68 km)

Perjantai 23.1.
10.56 EK3: La Salle en Beaumont – Corps 1 (15,84 km)
11.29 EK4: Aspres les Corps – Chauffayer 1 (25,81 km)
12.07 EK5: Les Costes – Saint Julien en Champsaur 1 (25,40 km)
Huoltotauko (30 min)
15.38 EK6: La Salle en Beaumont – Corps 2 (15,84 km)
16.11 EK7: Aspres les Corps – Chauffayer 2 (25,81 km)
16.49 EK8: Les Costes – Saint Julien en Champsaur 2 (25,40 km)

Lauantai 24.1.
10.16 EK9: Prunieres – Embrun 1 (19,93 km)
11.49 EK10: Lardier et Valenca – Faye (51,70 km)
Huoltotauko (30 min)
14.55 EK11: Prunieres – Embrun 2 (19,93 km)
16.43 EK12: Sisteron – Thoard (36,85 km)

Sunnuntai 25.1.
10.30 EK13: Col Saint-Jean – Saint-Laurent 1 (10,16 km)
11.45 EK14: La Bollene Vesubie – Sospel (31,66 km)
13.08 EK15: Col Saint-Jean – Saint-Laurent 2 (10,16 km) *Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli