EK6: Ogier "uskomattomassa tilanteessa"

Sebastien Ogier (2)
Sebastien Ogier johtaa Meksikon MM-rallia kymmenen sekunnin erolla.Richard Balint
Julkaistu 06.03.2015 20:51
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

MM-sarjan kärkikuljettaja Sebastien Ogier oli vakuuttavassa vauhdissa perjantaiaamun erikoiskokeilla Meksikon rallissa.

Ogier ajaa ensimmäisenä läpi perjantain pikataipaleet, ja ennakkoon hänen arveltiin kärsivän aura-auton roolistaan. Toisin kuitenkin kävi. Ranskalainen nykäisi itselleen lähes kymmenen sekunnin johdon aamun neljällä pätkällä.

- On uskomatonta olla tässä tilanteessa. Tein fiksun rengasvalinnan, Ogier sanoi WRC:n ralliradiolle.

- Oli oikein ottaa mukaan kaksi pehmeää rengasta. Pystyin liikuttamaan niitä auton puolelta toiselle, ja se toimi hyvin, ranskalaismestari lisäsi.

Hyundain Thierry Neuville ajaa kilpailussa toisena VW:n Jari-Matti Latvalan edellä. Kolmantena päivähuoltoon saapunut Latvala on 15,8 sekuntia tallikaveriaan Ogieria perässä.

Latvala valitteli pitkin aamua liukautta.

- En saanut luottoa auton perään. Se luisui jatkuvasti ja pelkäsin, etten saa pidettyä perää tiellä, Latvala totesi.

- Nyt rentoudun hieman huoltotauolla ja otan kupin kahvia, Latvala lisäsi.

Meksikon MM-rallin ensimmäinen varsinainen ajopäivä alkoi dramaattisesti, kun Ott Tänak ajoi tekojärveen aamun avauspätkällä. Tänak ja kartturi Raigo Mölder pystyivät onnekseen pelastautumastaan järven pohjaan uponneesta Fordista.

Citroenin Kris Meeke, Hyundain Hayden Paddon ja Fordin Robert Kubica keskeyttivät seuraavalla pikataipaleella.

Perjantaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta huoltotauon jälkeen.

Meksikon rallin tilanne, EK6/21:

 1. Sebastien Ogier    VW      53.55,5
 2. Thierry Neuville   Hyundai    +9,6
 3. Jari-Matti Latvala VW        +15,8
 4. Mads Östberg       Citroen   +24,4
 5. Andreas Mikkelsen  VW        +34,0
 6. Elfyn Evans        Ford      +34,1
 7. Dani Sordo         Hyundai +1.06,6
 8. Martin Prokop      Ford    +1.07,5
 9. Lorenzo Bertelli   Ford    +2.14,3

Erikoiskokeen 6 nopeimmat:

 1. Sebastien Ogier    VW       1.12,4
 2. Martin Prokop      Ford       +0,1
 3. Lorenzo Bertelli   Ford       +0,4
 4. Andreas Mikkelsen  VW         +0,5
 4. Mads Östberg       Citroen    +0,5
 6. Thierry Neuville   Hyundai    +0,7
 7. Jari-Matti Latvala VW         +0,8
 8. Dani Sordo         Hyundai    +1,2

Rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 5.3.
17.00 Testierikoiskoe
3.09 (pe) EK1: Street Stage Guanajuato (1,01 km)
4.29 (pe) EK2: Super Special 1 (4,60 km)

Perjantai 6.3.
17.02 EK3: Los Mexicanos 1 (9,91 km)
17.35 EK4: El Chocolate 1 (44,13 km)
18.38 EK5: Las Minas 1 (15,54 km)
20.16 EK6: Street Stage León 1 (1,37 km)
Huoltotauko (30 min)
22.59 EK7: Los Mexicanos 2 (9,91 km)
23.32 EK8: El Chocolate 2 (44,13 km)
0.35 (la) EK9: Las Minas 2 (15,54 km)
2.10 (la) EK10: Super Special 2 (4,60 km)

Lauantai 7.3.
17.28 EK11: Ibarrilla 1 (30,27 km)
18.41 EK12: Otates 1 (42,90 km)
20.08 EK13: El Brinco 1 (8,25 km)
21.16 EK14: Street Stage León 2 (1,37 km)
Huoltotauko (30 min)
23.09 EK15: Ibarrilla 2 (30,27 km)
0.22 (su) EK16: Otates 2 (42,90 km)
1.15 (su) EK17: El Brinco 2 (8,25 km)
2.10 EK18: Super Special 3 (4,60 km)

Sunnuntai 8.3.
17.53 EK19: Guanajuatito (55,82 km)
19.16 EK20: Derramadero (11,59 km)
20.08 EK21: El Brinco 3 (8,25 km) *Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli