Eläinkaupan työntekijä ja kaksi asiakasta saivat koronatartunnan – tutkijat testasivat kaikki kaupan eläimet ja havaitsivat, mistä tartunnat olivat peräisin

kultahamsteri häkissä
Tutkimuksen mukaan lemmikkihamsteri voi saada koronatartunnan ja myös tartuttaa sen ihmisiin. Kuvituskuva.Shutterstock
Julkaistu 15.03.2022 08:02

UUTISPALVELU DUODECIM - MTV LIFESTYLE

Lemmikkihamsterit voivat saada koronavirustartunnan ja myös tartuttaa ihmisiä, tuore hongkongilaistutkimus osoittaa. Koronaviruksen tiedetään tarttuvan ihmisestä eläimiin, mutta eläimistä ihmisiin infektioiden tiedetään välittyneen vain minkeistä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin tapausta, jossa eläinkaupan työntekijä ja kaksi kaupan asiakasta olivat saaneet koronavirustartunnan. Tutkijat testasivat kaikki kaupassa ja varastotiloissa olevat eläimet ja havaitsivat useita tartuntoja kultahamstereilla. Puolet kaupassa olevista ja 60 prosenttia varastossa olevista kultahamstereista oli saanut koronavirusinfektion. Tartuntoja ei sen sijaan todettu kaneilla, kääpiöhamstereilla, marsuilla, hiirillä tai chinchilloilla.

Hamstereilla todettu viruskanta ei ollut vielä levinnyt alueella ja kaupan työntekijän ja asiakkaiden tartunnat olivat tätä samaa kantaa. Tutkijoiden mukaan todennäköisin selitys onkin, että tartunnat olivat peräisin hamstereista ja että virus oli kiertänyt hamstereiden parissa jo pitempään.

Havainnot viittaavat vahvasti siihen, että lemmikkihamsterit voivat saada koronavirustartunnan ja myös tartuttaa ihmisiä. Hamstereilta tartunnan saaneet myös tartuttivat muita ihmisiä.

Tutkimus julkaistiin Lancet-lehdessä.

Tätä ennen koronavirustartunnan on havaittu siirtyvän ihmisestä ainakin muihin kädellisiin, koiriin, kissoihin ja tarhattuihin minkkeihin. Eläimestä ihmiseen välittyneitä tartuntoja on aiemmin havaittu vain tarhaminkeistä oloissa, joissa suuria määriä tartunnan saaneita minkkejä pidetään pienissä tiloissa.

Lue myös: Onko koronavirus lemmikille vaarallinen? Asiantuntijat vastasivat omistajia askarruttaviin kysymyksiin

Voiko koira saada koronan?

0:46img

Vuoden eläinlääkärit vastaavat: Voiko koira saada koronan?

Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus