Elias Salonen paljastaa, mikä yllätti eniten Linnan juhlissa

2:35img
Elias Salonen kertoo videolla loppuvuoden kuulumisiaan ja paljastaa kuinka Linnan juhlat sujuivat
Julkaistu 21.12.2024 18:03
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Elias Salonen pääsee viettämään loppuvuotta rennommissa merkeissä.

Kesäkirja-elokuvan kutsuvierasensi-illassa Helsingissä perjantaina 20. joulukuuta nähtiin liuta kansainvälisiä tähtiä, mutta myös tunnettuja suomalaiskasvoja. Yksi heistä oli elokuvaa katselemaan tullut näyttelijä Elias Salonen.

MTV Uutisille Salonen iloitsi siitä, että on aloittanut lomansa ja pitäytyy vapailla aina tammikuun loppuun asti. Joulun hän kertoi viettävänsä Porvoossa vanhemmillaan, ja kuvailee perheensä jouluun kuuluvan vahvasti tiettyjä perinteitä. 

– Ainoa semmoinen erikoisuus on, että meillä on nyt joka vuosi ollut kolmen vuoden ajan joku eri ruokateema, jonkun maalainen. Tänä vuonna meillä on meksikolaista safkaa jouluaattona, se on hauskaa. 

Taannoin itsenäisyyspäivänä Salonen edusti ensimmäistä kertaa kutsuvieraana Linnan juhlissa. 

– Olen edelleen tosi häkeltynyt siitä, että pääsin sinne ja se oli tosi hieno kokemus. Ihania kohtaamisia ja oli kyllä ikimuistoinen ja hauska ilta. 

Muutamasta asiasta Salonen myönsi olleensa juhlissa yllättynyt. Näyttelijän mukaan Presidentinlinna oli hänen mielestään ollut pienempi, kuin mitä oli ajatellut ennakkoon sen pohjalta, mitä on itse Linnan juhlia ruudun välityksellä aiemmin katsonut. Toinen yllätys liittyi presidenttiparin kättelemiseen. 

– Se kättely tulikin yhtäkkiä niin nopeasti. Sinne oli pitkä jono ja ajattelin, että tässä nyt vielä seistään puoli tuntia, ja sitten yhtäkkiä huomasin, että siinä on tv-kamerat ja presidentti. Se tuli yllättäen, Salonen nauroi. 

Tulevalle vuodelle Salosella on tiedossa muun muassa Kullervo-elokuvan viimeistelyä, sillä keväällä hänellä on kuvauksia sen tiimoilta vielä kolmena päivänä. Lisäksi Salosella on tiedossa työkeikkaa ulkomailla. 

– Minulla on vähän tuolla Aasian suunnalla kuvauksia, niin se on ihan hauskaa myös. 

Lue myös: Näyttelijä Elias Saloselta tyrmäävä tuomio Linnan juhlien boolista