Elinkautisvanki Japen joululoma perheen kanssa peruttiin – vankiloiden koronarajoitukset pysyvät voimassa joulun yli: "Nyt poikani ovat jouluaaton yksin"

All Over Press
Julkaistu 19.12.2020 16:50
Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Ri­kos­seu­raa­mus­lai­tos tiedotti tämän viikon tiistaina, että vankiloiden poistumisrajoitukset pysyvät voimassa myös joulun yli koronatilanteen takia. Päätös herättää pettymyksen ja surun tunteita ainakin osassa vangeista.

Ra­joi­tuk­sia on ko­ro­nae­pi­de­mian le­viä­mi­sa­lu­eel­la si­jait­se­vis­sa van­ki­lois­sa ja kiih­ty­mis­vai­heen alueil­la. Se tarkoittaa sitä, että näillä alueilla vangit eivät välttämättä pääse jouluna lomille läheistensä luo.

– Vankilan johtaja tekee aina päätökset poistumisluvista ja tapaamisista jokaisen vangin kohdalla erikseen. Näin toimittiin myös viime keväänä. Päätökset pitää tehdä tasapuolisesti, Rikosseuraamuslaitoksen valmiuspäällikkö Anssi Vuosalmi kertoo.

– Koronaepidemiatilanne on vaikea ja taudin leviämisriski vankiloihin on korkea. Siksi varmasti on niin, että laitosten johtajat eivät paljon myönnä poistumis- ja tapaamislupia ainakaan leviämisalueilla, hän arvelee.

Myös viime keväänä perhetapaamiset ja lomat peruttiin koronan takia. Tunnelmat vankiloissa olivat apeat: 

3:25img

Joululoma peruttiin

Pirkanmaalla sijaitsevassa Vilppulan vankilassa elinkautistuomiotaan suorittava Jape on pettynyt ja surullinen Risen päätöksestä. Hänen olisi pitänyt päästä jouluksi perheensä luo kotiin 1,5 vuorokaudeksi.

Jape on murhasta tuomittu elinkautisvanki. Vankilassa hän on istunut kuusi vuotta, eli ainakin puolet tuomiosta on vielä jäljellä.

Japen tarkoituksena oli viettää rauhallista jouluaattoa kotona perheen 8- ja 10-vuotiaiden lasten kanssa. Toisin kävi.

– Edellisestä lomastani on kulunut melkein puoli vuotta. Olin todella odottanut tätä jouluna koittavaa lyhyttä lomaa perheeni kanssa, Jape kertoo.

Lue myös: Vankilaan ottamista rajoitetaan koronaviruspandemian vuoksi – näin paljon vankien määrä vähenee

Vankilassa todettu koronatartunta – Rikosseuraamuslaitos ottaa käyttöön uusia rajoituksia

Rauhallinen joulu perheen kanssa jää haaveeksi

Jape oli jo suunnitellut tarkasti, miten joulu kotona etenee. Hänen tarkoituksensa oli mennä kotiin jouluaattoaamuna ja herättää lapset. 

– Vaimoni joutuu olemaan jouluaattona töissä, joten olin suunnitellut tekeväni kunnon jouluaamiaisen pojille, jonka jälkeen olisin halunnut valmistaa muita jouluruokia. Halusin helpottaa vaimoni arkea, kun olisin edes yhden aterian voinut perheelleni valmistaa. Samalla olisin saanut viettää aikaa poikieni kanssa pelejä pelaten.

Japen mukaan nuoret pojat joutuvat nyt olemaan osan jouluaatosta keskenään kotona, kun perheen äiti on töissä.

– Meidän oli tarkoitus syödä illalla yhdessä hyvin, kun vaimoni pääsee töistä ja sitten olisimme avanneet lahjoja. Pieniä asioita, mutta niin isoja kuitenkin, hän sanoo.

Nyt kaikki suunniteltu jää toteutumatta, ja Jape viettää joulunsa telkien takana.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen...

jape.jpg (2) (1)

Kahden lapsen isä Jape istuu vankilassa elinkautistuomiota murhasta. Hän joutuu olemaan vankilassa vielä ainakin kuusi vuotta.

Lue myös: Vankien tapaamiset ja lomat evättiin kuukausia sitten – oikeusasiamies vaatii selvitystä koronarajoitteista: "Vangeilta ja omaisilta on tullut satoja yhteydenottoja"

"Vangit joustaneet valtavasti"

Jape on todella harmissaan siitä, että vangit ja heidän perheensä ovat joutuneet joustamaan koko korona-ajan, kun vankien tapaamisia ja poistumisia on rajoitettu todella paljon.

Tiukkoja rajoituksia oli jo viime keväänä ja nyt syksyllä uudestaan.

– Emme edes jouluna saa olla lastemme ja läheistemme luona. Se saa vihan nousemaan.

Rikosseuraamuslaitos totesi tiedotteessaan, että vankiloiden rajoitukset koskevat muun muassa poistumislupia ja tapaamisia. Tapaamiset voidaan koronan leviämisvaiheessa olevilla alueilla peruuttaa leviämisvaiheen keston ajaksi.

– Isolla osalla vangeista ei ole edes mahdollisuus päästä lomille, joten lomien peruuntuminen koskee vain osaa vangeista. Tapaamisten kohdalla tehdään toki myös harkintaa, koska koronatilanne on niin vaikea, Vuosalmi kertoo.

Risen mukaan koronan torjuntatoimenpiteillä varmistetaan henkilökunnan, yhdyskuntaseuraamusasiakkaiden ja vankien turvallisuus.

Vankiloissa on paljon riskiryhmään kuuluvia. Tällä hetkellä Suomen vankiloissa on paikalla noin 2500 vankia.

Lue myös: Suomen vankilat suljettiin täysin koronaviruksen takia: Vankeja ei voi tavata eivätkä he saa lomailla, poistua saa vain hautajaisiin – "Tämä vaatii pitkää pinnaa"

Vankien lasten oikeudet mietityttävät

Japea rajoitukset ärsyttävät.

– Meillä ei aukea perhetapaamiset tammikuussakaan. Mietityttää, että me vangitko muka sitä koronaa levitämme? Eikö vankien lapsilla ole mitään oikeuksia tavata vanhempaansa?

Vangit ovat kannelleet rajoituksista eduskunnan oikeusasiamiehelle jo useita kuukausia sitten, mutta toistaiseksi oikeusasiamies ei ole antanut minkäänlaista päätöstä asiassa.

– Eniten minua surettaa lastemme puolesta. Emme me rikolliset valita siitä, että olemme vankilassa, vaan siitä, mitä joudumme kestämään Risen taholta. Ennen koronaa oikeuksiamme rajoitettiin laitosturvallisuuteen vedoten, nyt vedotaan koronaan, Jape sanoo.

"Raskasta kaikille"

Valmiuspäällikkö Anssi Vuosalmen mukaan omaisten tapaamisissa lapset asetetaan etusijalle.

– Lapsen tapaamiset vangin kanssa pyritään mahdollistamaan kaikin keinoin, koska lapsen oikeus vanhempaansa on korkealla prioriteettilistalla.

Vuosalmi on itse jutellut viime päivinä useiden vankien kanssa rajoituksista.

– He ovat olleet ymmärtäväisiä. He ymmärtävät tautiriskin, mutta totta kai se on heille raskasta. Laitosten sisällä on varmasti myös käyty keskustelua tästä, ja tietääkseni vangit ovat suhtautuneet asiaan enimmäkseen ymmärtäväisesti.

– Samalla tavalla kuin esimerkiksi vanhustenkodeissa rajoitetaan vierailuja, niin toimitaan myös vankiloissa. Raskasta tämä on kaikille. Ei vanki ole poikkeus siinä, hän sanoo.

Lue myös: Vangit raivoissaan koronarajoituksista: Muu yhteiskunta avautuu, mutta vangit eivät saa tavata läheisiään – "Kun perhe viedään pois, ei jäljelle jää mitään"

Vankiloiden koronarajoituksia ryhdytään purkamaan – vangit eivät silti saa tavata läheisiään eikä lomille ole vielä asiaa: "Ei näitä rajoituksia ilkeyksissään tehty”

Tuoreimmat aiheesta

Vankila