Elinkeinoministeri Lintilä MTV Uutisille: Ministeriö kiirehtii tukipakettia pienille ravintoloille – tuet maksuun toukokuussa, summa vielä auki

10:00img
Julkaistu 05.03.2021 16:48(Päivitetty 06.03.2021 11:39)
Toimittajan kuva

Eeva Lehtimäki

@EevaLehtimaki

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kiirehtii uutta tukipakettia ensi viikolla kolmeksi viikoksi suljettaville ravintoloille.

MTV:n Uutisextrassa vieraillut Lintilä kertoo, että alle viisikymmentä henkeä työllistävien ravintoloiden tukiehdot pyritään valmistelemaan maaliskuun 18. päivään mennessä.

Pienten ravintoloiden tuki tulisi lisäyksenä eilen eteenpäin laitettuun yritysten kustannustuki kolmoseen.

– Pienimmät sulussa olevat toimijat, joissa on alle 50 työntekijää, pääsisivät jo tähän kustannustuki kolmoseen mukaan. Se on erittäin kunnianhimoinen tavoite, mutta tämä on tarkoitus, Lintilä sanoo MTV Uutisille.

Lintilän mukaan yritykset voisivat saada tuet toukokuussa.

Ylä- tai alarajaa ei ole asetettu

Elinkeinoministeri ei vielä pysty kertomaan ravintoloiden kustannustuen ehtoja ja kriteerejä tarkemmin. Virkamiesten arvion mukaan viime kevään ravintolasulku maksoi ravintolayrittäjille 50 miljoonaa euroa. Vielä ei ole tiedossa kuinka paljon rahaa hallitus laittaa tähän tukeen.

– Se riippuu täysin kriteeristöstä, joka siihen tulee. Mitään ylärajaa tai alarajaa ei ole asetettu. Me katsomme tarkoituksenmukaisuuden perusteella, mikä on järkevin mallin näille ravintoloille.

Lintilän mukaan on mahdollista, että tukisumma nousee yli 50 miljoonan.

– Sanotaanko niin, että en kavahda, vaikka mentäisiin ylikin.

Elinkeinoministeri ennakoi, että myös ravintoloiden kustannustuen kohdalla alan toimijat ovat tyytymättömiä sen ehtoihin ja suuruuteen.

– Sen tiedän jo nyt, että niihin ei olla tyytyväisiä. Se on ollut yhdistävä tekijä kaikissa näissä yritystuissa. Uskon, että yritysten erilaisilla tuilla on aika monta suomalaista työpaikkaa kuitenkin pelastettu, Lintilä summaa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän koko haastattelu MTV:n Uutisextrassa huomenna kello 19.10.

Tuoreimmat aiheesta

Ravintolat