Teleyhtiö Elisan vertailukelpoinen liikevoitto oli huhti-kesäkuussa 116 miljoonaa euroa. Kasvua vuoden takaiseen on kaksi prosenttia.
Samaan aikaan liikevaihto kasvoi niin ikään noin kaksi prosenttia ja oli 533 miljoonaa euroa.
Yritys arvioi koko vuoden liikevaihdon olevan viime vuoden tasolla tai hieman korkeampi.
Elisa kertoo tiedotteessaan jatkavansa tuottavuutta lisääviä toimenpiteitä, kuten esimerkiksi automaation ja data-analytiikan lisäämistä asiakaskohtaamisissa, verkonhallinnassa ja jakelussa.