Jalkapallomaalivahti ja trick shot -videoguru, Elixir-ohjelmastakin tuttu Lassi Hurskainen on pestattu yhdysvaltalaisen YouTube-jalkapallokanavan juontajaksi.
Tänään New Yorkissa julkistettu videopalvelu theFC-YouTube-jalkapallokanava on pestannut suomalaisvahvistuksen. Trick shot -videoillaan mainetta jo viiden vuoden ajan kerännyt Lassi Hurskainen aloittaa kanavan juontajana.
– Tuotamme kanavalle hauskoja jalkapalloon liittyviä videoita. Koko kanavan idea on levittää ihmisille jalkapallon iloa. Varsinkin Yhdysvalloissa ESPN ja muut isot urheilukanavat painottuvat vain negatiivisten asioiden puimiseen urheilun ympärillä, Hurskainen sanoo.
– Kanava rakentuu suuren urheilukanava Whistle Sportin alaisuuteen. Syksyllä kuulette enemmän uutta asiaa myös Elixiristä.
Vuoden 2015 ulkopohjoiskarjalaiseksi valittu Hurskainen, 28, on joensuulaislähtöinen jalkapallomaalivahti. TheFC-kanavasta on tarkoitus tehdä maailman suurin jalkapallokanava.
– Olemme työskennelleet rankasti tämän kanavan käynnistämiseksi. Teemme TheFC:stä kaikkien aikojen eeppisimmän kanavan mitä tulee viihteellisten jalkapallovideoiden suhteen. En malta odottaa, Hurskainen kommentoi.
TheFC-kanava löytyy täältä. Katso kanavan traileri alta.