Katariina havahtui lapsihaaveisiin 34-vuotiaana ja pakasti alkioitaan – tämä tuntui hämmentävimmältä

10:37imgMiten munasolujen ennakoiva pakastus oikein tapahtuu, entä millaisia ehtoja siihen liittyy? Katso koko Harteelan haastattelu yllä olevalta videolta.
Julkaistu 11.02.2025 18:45
Toimittajan kuva

Lisa Kärnä

lisa.karna@mtv.fi

Moni voi haaveilla perheestä, mutta sopivaa kumppania ei välttämättä löydy juuri silloin, kun biologinen kello niin sanoisi. Ennakoiva munasolujen pakastus on yksi vaihtoehto, jolla voi mahdollisesti ostaa lisäaikaa raskautumiselle. 

Katariina Harteela oli 34-vuotias, kun hän alkoi pohtimaan mahdollisia tulevaisuuden lisääntymishaaveitaan.  

– Elelin 34-vuotiaan sinkkunaisen elämää ja olin kyllä ihan tietoinen siitä, että lisääntymisasioiden aikaikkuna pikku hiljaa pienenee. Sattumalta juttelin kuitenkin yhden lääkäriystäväni kanssa, joka tuli maininneeksi, että jos haluaisi pakastaa munasoluja, pitäisi toimia ennen 35 vuoden ikärajaa, Harteela kertoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa. 

Keskustelu ystävän kanssa aiheutti kimmokkeen, joka johti lopulta gynekologin vastaanotolle vielä saman viikon aikana. 

Koska naisen hedelmällisyys on suuressa määrin riippuvainen iästä, on munasolujen ennakoiva pakastus hyvä tehdä ennen 36 ikävuotta.   

– Siitä minulla oikeastaan lähti myös ajatus, että lähden kirjoittamaan asiasta kirjaa. Tuumin, että jos minulle tulee ikäraja yllätyksenä, voi se tulla aika monelle muullekin. Halusin herätellä ikäisiäni naisia, että jos on kiinnostunut tästä mahdollisuudesta, niin tähän mennessä kannattaisi aktivoitua, Harteela sanoo. 

Lue myös: Munasoluja ja siittiöitä pakastetaan Suomessa harvoin – tutkija kertoo, milloin se kannattaisi tehdä

"Tuntui, että jokaisella oli joku tarina"

Harteelan omasta kokemuksesta syntyi autofiktiivinen kirja nimeltään Pakastaa vai ei pakasta, joka käsittelee lisääntymiseen liittyviä valintoja ja yhteiskunnan odotuksia. 

Harteela päätti jo kirjoitusprosessin aikana, että tästä asiasta hän olisi mahdollisimman avoin. 

– Ryhdyin puhumaan asiasta kaikkien kanssa, jotka suostuivat siitä vain juttelemaan aina taksikuskista kiinteistövälittäjään asti, että millaisia kokemuksia heillä oli näistä hedelmällisyysasioista. Tuntui, että jokaisella oli joku tarina. 

Munasolujen pakastamista edeltää noin kahden viikon kestoinen hormonipistoshoito. Harteelan mukaan hänen kokemuksensa pakastamisprosessista oli suhteellisen helppo. 

– Hämmentävimmältä tuntui aluksi, kun meni juttelemaan lapsettomuusklinikalle, vaikkei oikeastaan ole ikinä edes yrittänyt saada lasta. 

– Itsessään ne hoidot eivät tuntuneet niin ihmeellisiltä. Hormonaalinen puoli oli itselleni ehkä raskain, oli aika paljon itkuisuutta ja mielialavaihteluita, hän sanoo. 

Lue myös: Jasmine, 35, osti lisäaikaa lastenhankintaan – näin toimii munasolujen pakastaminen

Munasolujen pakastus voi olla jopa työsuhde-etu

Esimerkiksi Yhdysvalloissa moni työnantaja tarjoaa munasolujen ennakoivaa pakastamista jo työsuhde-etuna. Samanlaisen tarjouksen oli saanut myös Harteelan Tukholmassa asuva ystävä. 

Harteela toivoisi käytännön rantautuvan myös suomalaiseen työkulttuuriin. 

– Se parantaisi tasa-arvoisia mahdollisuuksia työpaikoilla, niin naisten kuin miestenkin. Voisi tehdä vähän paremmin suunnittelua, miten sen uran ja perheen jaksottaa ja ajoittaa elämässään. 

Mahdolliset lapsihaaveet ovat monelle hyvin yksityisiä asioita, mutta Harteela toivoo, että hänen kokemuksestaan olisi apua myös muille. 

– Paljon on lapsettomuuspuhetta koskien pariskuntia ja itsellisiä äitejä, mutta lapsettomuuspohdinta nimenomaan sinkkunaisena, tai miksei sinkkumiehenäkin, joilla kello tikittää ja aikaraja alkaa tulla vastaan – siinä kaipaa useatkin ihmiset jonkinnäköistä pallottelua, samaistumispintaa tai vertaistukea. 

Harteela itse päätyi lopulta pakastamaan alkioita. Sitä varten hän kävi läpi saman prosessin kuin munasoluja pakastava henkilö, mutta koska alkion pakastuksessa ollaan munasolujen pakastamiseen verrattuna jo selvästi pidemmällä hedelmöittymisprosessia, on alkioiden pakastaminen vielä munasolujen pakastamistakin varmempi tapa säilyttää mahdollisuus tuleviin onnistuneisiin raskauksiin. 

Harteelan mukaan täydellistä mielenrauhaa ei prosessilla silti saa. 

– On sen joutunut aika vahvasti tiedostamaan tämän prosessin aikana, ettei näissä asioissa ole ikinä sataprosenttista varmuutta. Mutta sellaisen hyvän tunteen on tuonut se, että on ainakin tehnyt voitavansa. On tehnyt resurssien mukaisesti sen, mitä on tässä kohtaa pystynyt tekemään, hän toteaa. 

Miten munasolujen ennakoiva pakastus oikein tapahtuu, entä millaisia ehtoja siihen liittyy? Katso koko Harteelan haastattelu yllä olevalta videolta. 
Lue myös: 

Lisäaikaa lapsihaaveille? Yksi keino erityisen suosittu suomalaismiesten keskuudessa

Tällainen toimenpide on munasolujen pakastaminen ja näin paljon se maksaa

Tuoreimmat aiheesta

Syntyvyys