Entinen juontaja Ellen DeGeneres muutti hänelle läheisen lähteen mukaan Isoon-Britanniaan puolisonsa Portia de Rossin kanssa, kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi.
Ellen DeGeneresin, 66, lähipiiriin kuuluva henkilö on kertonut The Wrapille, että hän on vaimonsa Portia de Rossin, 51, kanssa muuttanut Ison-Britannian maaseudulle, laittanut Montecitossa sijaitsevan kartanonsa myyntiin eikä aio koskaan palata Yhdysvaltoihin. Heidän ensisijaisen syyn kerrotaan olevan Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi.
DeGeneres on lähteen mukaan jo muuttanut Cotswoldsin maaseudulle eteläiseen Keski-Englantiin. Lähteen mukaan hänen Monteciton kartanonsa, joka sijaitsee noin 90 minuuttia Los Angelesista pohjoiseen, on myynnissä tai ainakin laitetaan myyntiin pian.
DeGeneresin kerrotaan ostaneen Montecitossa sijaitsevan kiinteistön vuonna 2019, ja hän ja de Rossi ovat tehneet siitä ensisijaisen asuinpaikkansa.
Entinen juontaja on ollut avoin siitä, miten hänet on ”potkittu ulos showbisneksestä” sen jälkeen, kun The Ellen DeGeneres Show'n kulisseista tuli ilmi syytöksiä henkilökunnan kaltoinkohtelusta, ja ohjelma lopetettiin vuonna 2022.
Netflixissä julkaistiin tänä vuonna Ellen DeGeneres: For Your Approval -stand up-ohjelma, jossa hänen kerrotaan puhuvan avoimesti kuuluisuudestaan ja elämästään sen jälkeen, kun hänet ”potkittiin ulos showbisneksestä”. Ohjelmaa kuvaillaan Netflixissä DeGeneresin ”historiallisen uran viimeiseksi komediaspesiaaliksi”.
DeGeneres ja de Rossi menivät naimisiin vuonna 2008.
Niin ikään näyttelijä ja malli Eva Longoria kertoi äskettäin ranskalaisen Marie Claire -lehden haastattelussa muuttaneensa perheensä kanssa pois Yhdysvalloista. Näyttelijä ja hänen perheensä asuvat nykyään Meksikossa ja Espanjassa. Tähden muuttopäätökseen vaikuttivat koronapandemian myötä muuttunut maan ilmapiiri, kodittomuus, Kalifornian korkea verotus sekä Trumpin uudelleenvalinta.
Lähde: The Wrap