Elon Musk kertoo jättävänsä Twitterin toimitusjohtajan paikan – "Heti, kun löydän riittävän hölmön henkilön ottamaan työn"

1:27img
Katso myös: Elon Musk ei ole enää maailman rikkain
Julkaistu 21.12.2022 05:50

MTV UUTISET – STT

Musk kyseli aiemmin Twitterin käyttäjiltä, pitäisikö hänen jättää toimitusjohtajan paikkansa.

Twitterin pääomistaja Elon Musk on kertonut jättävänsä toimitusjohtajan paikan heti, kun löytää seuraajan, joka on hänen omien sanojensa mukaan riittävän hölmö ottamaan tehtävän vastaan. Musk kertoo päätöksestään Twitterissä.

Miljardööri ei aio kuitenkaan jättää yhtiötä, vaan aikoo siirtyä johtamaan ohjelmistoista ja palvelimista vastaavia osastoja.

Musk vastasi Twitterissä omaan aiempaan tviittiinsä, jossa hän kysyi pikaviestipalvelun käyttäjiltä, pitäisikö hänen luopua toimitusjohtajan tehtävistä. 57,5 prosenttia kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että Muskin pitäisi jättää toimitusjohtajan paikka. Kysely keräsi yli 17,5 miljoonaa ääntä.

Musk on viime aikoina herättänyt paljon huomiota. Sunnuntaina hänet kuvattiin Qatarissa, jossa hän oli seuraamassa jalkapallon MM-kisojen loppuottelua. Hänen nähtiin kättelevän esimerkiksi Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania ja lisäksi hän katsoi ottelua Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin vävyn ja neuvonantajan Jared Kushnerin kanssa.

Ennen Twitterin ostamista Musk on tullut tunnetuksi sähköautoja valmistavan Teslan pääomistajana. Musk on 51-vuotias miljardööri, ja hän on syntynyt Etelä-Afrikan Pretoriassa.

Lue myös: Elon Musk ei ole kommentoinut äänestystä, jonka mukaan hänen pitäisi jättää Twitterin johto – Snoop Dogg astui yllättäen peliin: "Pitänee ostaa Twitter nyt"

Tuoreimmat aiheesta

Elon Musk