Elonkerjuu-yhtyeen laulaja Osku Ketola sekä kitaristi Simo Ralli kutsuvat Lauri Tähkän mukaan yhtyeen juhlakeikalle.
Elonkerjuu-yhtye juhlii tänä syksynä 20-vuotista taivaltaan. Yhtye julkaisee perjantaina 13. syyskuuta uuden albumin viiden vuoden tauon jälkeen ja lähtee sen myötä juhlakiertueelle.
Matkan varrelle on mahtunut suuria käänteitä, joista yksi dramaattimmista koettiin vuonna 2011, kun silloinen laulaja Lauri Tähkä ilmoitti jättävänsä yhtyeen. Yhtyeen perustajajäseniin kuuluva kitaristi Simo Ralli kertoo MTV Uutisille, ettei ole ollut Tähkän kanssa tekemisissä sen jälkeen.
– Olen nähnyt Laurin viimeksi joulukuussa vuonna 2010, kun oli viimeinen keikka Rytmikorjaamolla.
LUE MYÖS: Solistia vaihtaneen Elonkerjuun tauko on ohi – uusi musiikkivideo julki
Yhtye ei kuitenkaan kanna entiselle solistilleen. Sen sijaan he kutsuvat Tähkän mukaan 20-vuotisjuhlakeikalle, joka järjestetään Seinäjoen Rytmikorjaamolla 20. syyskuuta.
– Olisi mahtavaa saada kaikki vanhat bändin jäsenet juhlakeikalle. Tämä on avoin kutsu myös Laurille. Jos kalenterissa on tilaa, tervetuloa. Se on hänenkin historiaansa, siitä kaikki on lähtenyt liikkeelle. Olisi mahtavaa, että hänkin tulisi paikalle, laulaja Osku Ketola sanoo.
– Tervetuloa juhlaan vaan, ja lavallekin pääsee laulamaan, Ralli jatkaa ja kertoo, että yhtyeessä aiemmin laulanut Juha Lagström on tulossa paikalle.
Rallin mukaan kahdeksan vuoden takaisia tapahtumia ei muistella pahalla. Hänen mukaansa yhtye ei olisi siellä, missä se on nyt ilman menneisyyden tapahtumia.
– Kaikki, mitä on tapahtunut, on pitänytkin tapahtua, hän toteaa.