Miehistömuutoksia kokenut Elonkerjuu-yhtye palaa tauolta ja alkaa valmistella uutta materiaalia.
Elonkerjuu-yhtye palaa parin vuoden tauolta ja jatkaa uudistuneella kokoonpanolla. Lauri Tähkän yhtyeen laulajana vuonna 2012 korvannut Juha Lagström jää pois yhtyeen riveistä. Elonkerjuun alkuperäisessä jäsenistössä vaikuttanut viulisti Johanna Koivu jättäytyi pois vuonna 2016.
Elonkerjuun uusi solisti on muun muassa The Voice of Finland -kisasta tuttu Osku Ketola. Yhtyeessä jatkavat kitaristi Simo Ralli, basisti Antero Naali ja rumpali Lenni Paarma. Tiedotteen mukaan uutta Elonkerjuu-musiikkia on luvassa keväällä 2018.
– Saimme tauon aikana tiedon etteivät Johanna ja Juha jatka enää Elonkerjuun riveissä. Siinä oli kieltämättä meille jäljelle jääneille tuumaamista, että mitäs nyt tehdään? Emme halua vielä tätä hienoa bändiä majan majoille makaamaan, yhtye kommentoi tiedotteessa.
– Pelonsekaisia ajatuksia ja valtavaa innostusta, sitä tunnen nyt. Ei ole helppoa ottaa solistin roolia kahden hienon nokkamiehen jälkeen. Ketään en pysty korvaamaan, siksi on pakko pysyä rehellisesti omana itsenä. Toivottavasti pystyn tuomaan Elonkerjuuseen jotain virkistävää ja uutta, perinteitä ja pitkää historiaa kunnioittaen, odotan innolla uusien Elonkerjuu-laulujen syntymistä, uusi solisti Osku Ketola sanoo.
Yhtye kiittää Juha Lagströmiä ajasta Elonkerjuussa.
– Pitkien pohdintojen jälkeen olen päättänyt jättäytyä pois Elonkerjuu- yhtyeestä. Olen keskustellut asiasta Lennin, Anteron ja Simon kanssa hyvässä sovussa. Minun on aika nyt suunnata energiani muihin asioihin, Lagström toteaa tiedotteessa.