Elsa ja Teija saivat puhelun, jossa kerrottiin heidän ottaneen tuhansia euroja lainaa – "Siinä kohtaa mietin, että nyt ei ole kaikki kohdallaan"

Tietojenkalastelut ovat yhä ammattimaisempia. Nyt huijauspuheluita liikkuu lainapalvelun nimissä. 

c Soittaja oli todella vakuuttava ja ammattimainen, Elsa Pankkonen kertaa saamaansa huijauspuhelua. 

Elsa Pankkonen sai tavallisena arkipäivänä puhelun, jossa kerrottiin että hänen nimissään on otettu lainaa. 

Soittaja esitteli olevansa Omalainasta ja kertoi tekevänsä varmistuspuhelua, sillä minun nimissäni oli otettu lainaa ja sen saajaksi oli ilmoitettu ulkomaalaisen miehen nimi, Pankkonen kertaa.

Pankkosen mukaan soittaja kertoi, että lainaa oli yritetty ottaa 8 500 euron verran. 

Totta kai alkureaktioni oli, että ei ole todellakaan minun tekemä juttu, Pankkonen sanoo.

Hän kertoo, että hänen hätääntyessä soittaja yritti rauhoitella häntä selittämällä, että laina voidaan vielä peruuttaa. Hän myös pahoitteli, että joku on nyt saanut Pankkosen tiedot käsiin ja käytti niitä tähän tarkoitukseen. 

Soittaja sanoi, että lainan voidaan vielä peruuttaa, mutta se vaatii sen, että puhelu yhdistetään pankkiini. 

Tämä puhelun "yhdistäminen" oli Pankkosen mukaan vain hiljainen hetki puhelun aikana. 

Siinä kohtaa mietin, että nyt ei ole kaikki kohdallaan, Pankkonen kertoo.

Näin "pankissa" neuvottiin

"Pankin" puolella Pankkoselta kysyttiin pankkitunnuksia, ja Pankkonen varmistui siitä, että kyseessä oli nyt tietojenkalastelupuhelu.

– "Pankissa" vakuuteltiin, että näin voin tehdä. Sanoin, että tämä ei käy. Soittaja rupesi sitten neuvomaan minua pankkiin, osoitteeseen, jossa ei oteta vastaan asiakkaita.

Pankkonen lopetti puhelun tässä vaiheessa. Puhelu oli kestänyt hieman alle kahdeksan minuuttia.

Seuraavaksi soitin Omalainaan ja kerroin, mitä oli tapahtunut. Sieltä minulle kerrottiin, että heidän nimissään soitellaan nyt paljon huijauspuheluita. 

Omalainan sivuilla kerrotaan myös, että huijauspuheluita liikkuu juuri nyt heidän nimissä.

MTV Uutiset yritti saada Omalainan omistavat Sambla Groupilta vastauksia siihen, kuinka paljon puheluita on viime aikoina heidän tietoonsa tullut ja mistä tietää, onko puhelu todella heiltä. MTV Uutisten haastattelupyyntöön ei vastattu.

"Siinä tulee paniikki"

Samanlaisen puhelun sai Teija. Teija esiintyy tässä jutussa etunimellään, mutta hänen henkilöllisyytensä on MTV Uutisten tiedossa.

Puhelussa toistui sama kaava kuin Elsa Pankkosen kohdalla. Tarina hänen nimissään haetusta lainasta ja tarkistuspuhelusta sekä pankkiin yhdistämisestä oli sama. Jopa haettu lainasumma täsmäsi.

Puhelusta voi tulla helposti sellainen fiilis, että tämä on luotettava soittaja. Siinä tulee paniikki itselle, kun kerrotaan isosta lainasummasta, jota et ole tehnyt ja sitten soittaja vielä tarjoaa apuaan. 

Kun soittaja halusi yhdistää pankkiin, Teijan epäilykset heräsivät. 

Tiedän sen verran näistä huijauspuheluista myös itse, että sanoin soittajalle soittavani itse omaan pankkiini.

Teija soitti pankkiinsa ja tarkisti omat tietonsa positiivisesta luottorekisteristä. Mitään epäilyttäviä tapahtumia ei ollut. Tämä vakuutti Teijan siitä, että kyseessä oli mitä ilmeisemmin tietojenkalastelupuhelu.

Soittaja oli ammattimainen, ja jäin itsekin alussa pohtimaan, että onko tämä totta vai ei, hän sanoo.

Puhelut yhä ammattimaisempia

Elsa Pankkonen kertoo, että ei ole aiemmin saanut näin ammattimaisia huijauspuheluita. 

Myös petostorjunnan asiantuntija Annukka Multanen Nordeasta kertoi aiemmin MTV:lle, että huijaussivustot ja -puhelut ovat yhä ammattimaisempia.

Pankkonen on aiemmin saanut niin sanottuja Microsoft-huijauspuheluita, mutta niissä soittaja on puhunut englantia ja puhelu on tullut ulkomailta. 

Tämän puhelun jälkeen tulee vielä vähemmän hoidettua mitään asioita puhelimitse, Pankkonen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat