Tampereen Ruskossa sijaitsevan Remeon jätteenkäsittelylaitoksen ympäristölupaa haetaan peruttavaksi, kertoo Pirkanmaan ely-keskus.
Ely-keskuksen mukaan jätteenkäsittelylaitoksen luparikkomukset ovat aiheuttaneet merkittävää vaaraa lähialueen ihmisille.
Laitoksella syttyi marraskuussa kolme tulipaloa, ja niistä tuorein kesti kymmenen päivää. Sen vuoksi alueelle annettiin useita päiviä voimassa ollut vaaratiedote.
Jätteenkäsittelylaitoksen valvontaviranomaisena toimivan ely-keskuksen mukaan laitoksella oli varastoitu luvanvastaisesti liian suuria jätemääriä, jotka olivat liian lähellä toisiaan.
Ympäristöluvan perumista on haettu Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta, joka tekee asiassa lopullisen päätöksen.