EM-kultamitalisti Laukkanen: Yksi vaikeimmista päätöksistä ikinä

32371436
Jenna Laukkanen on loistanut EM-altaassa. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 06.12.2015 10:42

MTV SPORT - STT

Lyhyen radan EM-kisoissa Israelissa kaksi rintauintikultaa voittanut Jenna Laukkanen ui kisojen päätöspäivänä tänään vain viestissä.

Hän jättää väliin 200 metrin rintauinnin, jossa aamun alkuerän ohella edessä olisi ollut mahdollinen illan finaali.

- Tämän täytyy olla yksi vaikeimmista päätöksistäni ikinä, mutta joskus terveyden on oltava etusijalla, Laukkanen tviittasi tehtyään päätöksensä matkalta poisjäännistä aamun verryttelyn jälkeen.

Laukkanen voitti keskiviikkona 50 metrin rintauinnin EM-kultaa uudella SE-ajalla, ja lauantaina hän teki saman sadalla metrillä.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

- Tämä oli paljon enemmän vaikeuksien kautta voittoon. Kaksi päivää on ollut jalka tosi kipeänä. Olen joutunut taistelemaan sen kanssa, Laukkanen kertoi STT:lle eilen toisen mestaruutensa jälkeen.

Laukkanen ennakoi jo eilen, että 4x40 metrin sekauintiviestiin hän joka tapauksessa lähtee. Viestin alkuerät alkavat tänään kello 10.48.

- 50 metrin osuuden pystyn kyllä uimaan.

Suomi on mukana myös miesten 4x50 metrin sekauintiviestissä, ja mahdollisten viestifinaalien lisäksi suomalaista uintiosaamista nähdään illalla naisten 50 metrin vapaauinnissa. Hanna-Maria Seppälä ui kello 17.30 alkaviin välieriin ajalla 24,84. Seppälä oli alkuerien 14:s. Marlene Niemi oli alkuerien 18:s ajalla 24,91, ja hän on varasijalla välieriin.

Tuoreimmat aiheesta

Uinti