Saksalainen Owen Ansah juoksi tiistaina sadan metrin EM-pronssille Birminghamissa. Saksalaislehti Bildin mukaan Ansah saattaa kuitenkin vielä menettää mitalinsa.
Saksan antidopingtoimisto Nada esittää Ansahille neljän vuoden kilpailukieltoa. Lehden mukaan Nada epäilee Ansahin kieltäytyneen dopingtestistä heinäkuun 9. päivä.
Ansah kiistää syytökset ja sanoo Nadan tulleen hänen ovelleen urheilijan ilmoittaman tavoitettavuusajan ulkopuolella. Ansah kertoi olleensa juuri kiiruhtamassa lentokentälle matkalla Monacon Timanttiliigan kilpailuun. Lisäksi hän vetosi käyneensä vessassa juuri ennen tarkastajan saapumista.
Jos Ansah saa rangaistuksen, tämän kilpailutulokset voidaan voidaan hylätä 9. heinäkuuta alkaen. Tämä käsittäisi myös tuoreen pronssimitalin, joka oli EM-tasolla Saksan ensimmäinen mitali miesten sadalla metrillä 40 vuoteen.
Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

