Emil Ruusuvuori täytti pitkäaikaisen haaveensa – "Tuntuu ihan älyttömän hyvältä"

Ensimmäistä kertaa Wimbledonin tennisturnauksen kaksinpelissä kolmannelle kierrokselle edennyt Emil Ruusuvuori kertoo torstai-iltaisen saavutuksensa olleen pitkäaikainen haave.

– Tätä on jahdattu pitkään. Tuntuu koko kehossa ihan älyttömän hyvältä, Ruusuvuori sanoi ottelun jälkeen.

Toisen kierroksen huippuvastustaja Stefanos Tsitsipas kaatui suomalaisen käsittelyssä erin 3–1. Kreikkalainen on maailmanlistalla 11:s, Ruusuvuori sijalla 87.

Ruusuvuoren mukaan nimekkäät pelaajat ovat arvostuksensa ansainneet lajissa kuin lajissa, mutta pelaaminen menisi vaikeaksi, mikäli huippuvastustajia alkaisi pelkäämään.

– Se on vain nollattava ja uskottava itseensä, toteutettava sitä omaa juttuaan, mitä on lähtenyt tekemään. Se on ainut tapa, jos haluaa voittaa, Ruusuvuori arvioi.

Katkaisupelit suomalaisen eduksi

Tsitsipasia vastaan Ruusuvuori selvitti avauserän katkaisupelillä, vieden sen 8–6. Tasaisuus jatkui toisenkin erän, ja jälleen suomalainen käänsi katkaisupelin niukasti nimiinsä lukemin 12–10. Tsitsipas nousi vielä taistoon mukaan voittamalla kolmannen erän 6–3, mutta neljännessä erässä Ruusuvuori oli jälleen vahva: erä ja ottelu tuli yhden syötönmurron turvin luvuin 6–3.

Ruusuvuori kertoi olevansa tyytyväinen suoritukseensa etenkin tiukoissa paikoissa, joissa oma pää piti.

– Siihen tämän päivän suorituksessa olen eniten tyytyväinen, että miten osasi nuo paikat käyttää ja pysyä rauhallisena.

Ruusuvuoren Wimbledon-turnauksen kaikki katkaisupelit ovat kääntyneet suomalaisen eduksi ja uskoa suomalaiselta löytyi myös onnistumisten jatkumiseen.

Seuraavana vastustajana jättimäinen huippulupaus

Kolmannella kierroksella Ruusuvuoren vastustajana on 20-vuotias ranskalainen tulevaisuuden lupaus Giovanni Mpetshi Perricard.

20-vuotias ranskalaispelaaja on maailmanlistalla sijalla 58.

Perricard kertoi harjoitelleensa vuosi sitten Ruusuvuoren kanssa Ranskassa. Perricard kuvaili suomalaista kovaksi lyöjäksi ja sanoi odottavansa hienoa ottelua.

– Hän on hyvä nurmella ja jos hän voitti Tsitsipasin, se todistaa sen! Minun on oltava valmiina taisteluun, sillä ottelusta ei tule helppoa, Perricard sanoi.

Ruusuvuorikin kehui yli kaksimetristä tulevaa vastustajaansa.

– Ihan äärettömän hyvä syöttö ja tuon kokoiseksi kaveriksi liikkuu silti hyvin, Ruusuvuori analysoi.

Ruusuvuoren mukaan palauttaminen tulee olemaan haastavaa.

–  Kyllä siihenkin taktiikat löydetään, ja taas jätetään kaikki käytettävissä olevat keinot kentälle.

Lue myös:

    Uusimmat