Poliisin mukaan Kanadan Torontosta löydetty salaperäinen tunneli ei näyttäisi liittyvän rikolliseen toimintaan. Poliisi on pyytänyt yleisön apua tunnelin arvoituksen selviämiseksi.
Käsin kaivettu tunneli löydettiin metsäiseltä alueelta Yorkin yliopiston lähistöltä tammikuun 14. päivä. Tunnelilla oli pituutta noin 10 metriä pitkä, korkeutta hieman alle kaksi metriä ja leveyttä vajaa metri.
Tunnelista löytyi muun muassa sähkögeneraattori, pumppu, taljoja, ämpäri ja kottikärryt. Lisäksi seinällä roikkui rukousnauha. Paikalla oli merkkejä asumisesta.
Tunnelin löytyminen herätti aluksi terrorismiepäilyjä, mutta poliisi on rauhoitellut spekulaatioita. Sittemmin tunnelin on myös vitsailtu olevan epäonnistunut yritys laajentaa Toronton metroverkostoa tai vastaus kaupungin asunto-ongelmiin.
– En ole erityisen huolissani, että: ”Hyvä luoja jotain kamalaa paljastuu”, Toronton poliisipäällikkö Mark Saunders kommentoi.
– Olen vain huolissani siitä, etten tiedä miksi tämä (tunneli) on täällä.
Poliisi onkin pyytänyt tunnelin mahdollista rakentajaa ilmoittautumaan.
Poliisin mukaan tunnelia oli käytetty talvella. Kun tunneli löydettiin, vaikutti siltä että työt siellä olivat yhä kesken.
Todisteiden keräämisen jälkeen tunneli täytettiin turvallisuussyistä umpeen.