Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruususen mukaan kuluttajia ajatellen valo kajastaa tunnelin päässä, mitä tulee sähkön hintaan. Mutta kauanko normaalitilannetta täytyy odottaa?
Meteorologi Markus Mäntykannas kirjoittaa Forecan blogissaan, että vuodenaikaan nähden hyytävä ajanjakso voi jatkua jopa viikkoja.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että pörssisähkön käyttäjiä odottaa jollei vaikeat, ainakin hyvin hintavat ajat.
Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen kuitenkin sanoo, että sähköjärjestelmät eivät näytä menevän ”hirveän tiukaksi” ainakaan joulukuun aikana, mikäli tämänhetkisten lämpötilaennusteiden absoluuttisia arvoja on uskominen.
– Toki kylmää joulukuuta on tulossa, mutta jos ajatellaan tiukempaa vaihetta, pakkasen pitäisi olla noin -15 astetta ja ehkä kylmempää.
– Tällä hetkellä, kun katsoo eteenpäin, niin ehkä olen ollut enemmän huolissani siitä, miten sähköntuotantoa on riittänyt ja ongelmista, joita liittyy ydinovimaan sekä Suomessa että Ruotsissa.
Kiinteä sähkösopimus vai pörssisähkö? Katso jutun alussa olevalta videolta, millaiset vinkit Jukka Ruusunen antaa päätöksentekoon!
Onko osa jouluperinteistä peruttu energiakriisin takia?
Joulu lähestyy ja se tietää myös sitä, että monessa suomalaisessa taloudessa sähkölaitteet ovat tavanomaista kovemmalla kulutuksella.
Voiko kinkun laittaa uuniin ja joulusaunan lämmittää hyvällä omallatunnolla energiakriisinkin keskellä?
Ruususen mukaan Suomessa on ollut viime kuukausina käynnissä ”ihan loistava” sähkönsäästökampanja, jota kannattaa jatkaa vastaisuudessakin.
– Turhaa sähkönkäyttöä kannattaa vähentää ja sähköä kannattaa käyttää silloin, kun tilanne ei ole tiukka, eli mahdollisimman paljon esimerkiksi yön aikana, Ruusunen ohjeistaa.
Joulua ajatellen tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että joulukinkku ja muut uunissa valmistettavat jouluherkut kannattaa laittaa valmistumaan uuniin yön aikana. Joulusaunaa ajatellen lämminvesivaraajat kannattaa niin ikään pitää käynnissä yösähköllä, joka on edullisempaa. Ja kaikkia sähkölaitteita ei tietenkään kannata käyttää samaan aikaan.
Ruusunen myös muistuttaa, että joulun pyhinä teollisuus käyttää tavanomaista merkittävästi vähemmän sähköä, mikä vähentää sähkön kulutuspiikkiä huomattavasti.
– Kyllä ainakin omassa mielessäni on se, että tässä eletään kriisiaikaa, että eiköhän lisää voimaa mahdolliseen talveen.
– Joulu ei luultavasti ole se tiukin vaihe, hän lohduttaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Ensi vuotta kohti helpottaa – mutta normaalitilannetta saadaan odottaa
MTV Uutisiin otti aiemmin tällä viikolla yhteyttä eläkeläispariskunta, joka pelkää, että heidän sähkölaskunsa tulee olemaan ensi vuoden puolella jopa tuhansia euroja.
Voiko tällainen kauhuskenaario olla mahdollinen, Jukka Ruusunen?
Ruususen mukaan tilanne riippuu sähkönkäyttäjästä ja tämän tekemästä sähkösopimuksesta.
– Jos hinta nousee oikein kovaksi, on pörssisähkösopimus ja kulutus on korkea, kyllä silloin sähkölaskut ovat todella kovia, jos kyseessä on sähkölämmitteinen talo, Ruusunen pohtii.
On ollut jo pitkään tiedossa, että talvi on sähkönkäyttäjille kallista aikaa kylmän sään takia. Tämänhetkisen tiedon valossa talven kulutuspiikkien jälkeen pitäisi sähkömarkkinoilla käydä helpotuksen tuulet – etenkin, jos Olkiluoto 3:sta saadaan hyviä uutisia.
– Eli Suomessa sähköntuotanto kasvaa kyllä ja vähitellen mentäisiin tästä vaikeasta tilanteesta pois.
– Ensi vuotta kohti helpottaa – ei vielä mennä normaalitilanteeseen, mutta muutaman vuoden visio on se, että vanhat hyvät ajat palaavat takaisin ja tulee vielä paremmatkin ajat.
Lue myös: Olkiluoto 3:n vesipumppuongelman selvittäminen etenee – laboratoriotutkimukset valmistuivat
Lue myös: Sähkön riittävyydestä riskejä Pohjoismaissa etenkin Suomessa, Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa, Euroopan suurselvitys paljastaa
"Kuluttajan kannalta on valoa tunnelin päässä"
Enelin toimitusjohtaja Francesco Starace arvioi BBC:lle, että energian hintojen palautumiseen Venäjän hyökkäyssotaa edeltävälle tasolle voi mennä jopa vuosia.
Ruusunen on arvion kanssa samaa mieltä, siihen menee ”joitakin vuosia”, ehkä kolme vuotta. Tarkan ennusteen antaminen tässä hetkessä on vaikeaa.
– Kun olemme piirrelleet eteenpäin, että kuinka paljon Suomeen rakennetaan sähköntuotantoa ja miten kulutus kehittyy Suomessa ja naapurimaissa, perusennuste on se, että tämä alkaa helpottamaan vuosi vuodelta.
– Kuluttajan kannalta on valoa tunnelin päässä, Ruusunen lupaa.
video