New York Times on koonnut George Floydin pidätyksestä ja lopulta miehen kuolemaan johtavista tapahtumista lähes hetki hetkeltä etenevän videon.
Lehti käyttää hyödyksi tilanteesta saatavilla olevaa valvontakameramateriaalia, silminnäkijöiden kuvaamia videoita sekä äänitallenteita viranomaisten puheluista. Koosteessa on myös hyödynnetty virallisia asiakirjoja tapahtumista.
Voit katsoa New York Timesin videon tästä linkistä. Kuvamateriaali voi järkyttää.
Koosteessa näytetään hetki hetkeltä, miten Yhdysvaltoja ja maailmaa ravistellut väkivaltainen tilanne käynnistyi Minneapolisissa.
Yksityiskohdat tarkentuvat
Materiaalin perusteella tilanteesta on noussut esiin uusia yksityiskohtia.
Paikalle saapuneet poliisit olettivat hätäpuhelun perusteella kohtaavansa päihtyneen ja hallitsemattomasti käyttäytyvän miehen.
Kuvamateriaalista ei kuitenkaan näy, että Floyd olisi käyttäytynyt tilanteessa väkivaltaisesti.
Pidätystilannetta oli kulunut noin yhdeksän minuuttia, kunnes silminnäkijät alkoivat kuvata tapahtumia. Samaan aikaan paikalle saapui myös kolmas poliisiauto, jonka kyydissä oli Derek Chauvin – poliisi, jota syytetään Floydin kuolemasta.
Floyd sanoi 16 kertaa, ettei saa henkeä
Chauvin painoi maassa makaavan Floydin kaulaa polvellaan lähes yhdeksän minuutin ajan. New York Times laski, että silminnäkijöiden kuvaamilta videoilla Floyd kertoo poliiseille ainakin 16 kertaa, ettei saa henkeä.
Polvella kaulan painaminen on useimpien poliisilaitosten kieltämää voimankäyttöä. Minneapolisin poliisin ohjeiden mukaan näin saa vain tehdä jos kohdehenkilö vastustelee aktiivisesti. Floyd oli maannut maassa kykenemättä liikkumaan.
Poliisi nosti polven tajuttoman Floydin kaulalta vasta, kun ensihoitajat totesivat, ettei häneltä löydy pulssia.
Kokonaiskuvassa yhä aukkoja
New York Timesin video valaisee useita tilanteeseen liittyviä yksityiskohtia, mutta kokonaiskuva ei ole siitäkään huolimatta aukoton.
Tärkeitä kysymyksiä on yhä: mistä poliisin ja Floydin välinen kahakka tarkalleen alkoi ja miksi se kärjistyi kuolemaan johtaneeseen väkivaltaan?
Tähän vastatakseen tarvittaisiin lehden mukaan pidätyksessä mukana olleiden poliisien vartalokameroiden tallentamaa videota ja ääntä.