Puolustusministeri Häkkäsen mukaan nimityksen tekee merkittäväksi se, että Suomi on ollut Naton jäsen vasta lyhyen aikaa.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on nimittänyt Tarja Jaakkolan sotilasliiton puolustusinvestointiosastosta vastaavaksi apulaispääsihteeriksi.
Jaakkola on ensimmäinen suomalainen apulaispääsihteeri Natossa.
Puolustusministeriön mukaan puolustusinvestointiosasto tukee Naton ja sen liittolaisten materiaalisten suorituskykyjen kehittämistä, mukaan luettuna ilma- ja ohjuspuolustuksen kehittäminen.
Lisäksi apulaispääsihteeri johtaa Naton kansallisten puolustusmateriaalijohtajien konferenssia.
Nykyisessä turvallisuustilanteessa puolustusmateriaalin ja -teollisuuden sekä liittolaisten yhteistyön merkitys on erityisesti korostunut osana liittokunnan pelotetta ja puolustusta, Jaakkola sanoo tiedotteessa.
Jaakkola aloittaa tehtävässä syyskuun alkupuolella. Tähän saakka hän on työskennellyt puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikkönä.
Hän on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari.
Natolla on yhteensä kahdeksan apulaispääsihteeriä.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Suomesta löytyy huippuosaamista ja kokemusta merkittäviin tehtäviin.
– Erityisen merkittäväksi nimityksen tekee se, että Suomi on ollut Naton jäsen vasta lyhyen aikaa, Häkkänen sanoo tiedotteessa.