Yksi YK:n turvallisuuspalvelujen kansainvälinen työntekijä on kuollut ajoneuvoon kohdistuneessa iskussa Gazan kaistalla, kertoo YK:n tiedottaja.
Kyseessä on ensimmäinen Gazan sodassa surmansa saanut YK:n kansainvälinen työntekijä.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres "oli syvästi surullinen kuultuaan YK:n turvallisuuspalvelun (DSS) henkilökunnan jäsenen kuolemasta ja toisen DSS-työntekijän haavoittumisesta, kun heidän YK-ajoneuvonsa joutui iskun kohteeksi", kertoi Guterresin tiedottaja Farhan Haq.
Lue myös: Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
YK ei kertonut kuolleen työntekijän kansalaisuutta.
Gazassa on sodan aikana kuollut noin 190 palestiinalaista YK:n työntekijää, joista suurin osa työskenteli YK:n alaiselle UNRWA-avustusjärjestölle.
Hyökkäys tiettävästi tapahtui YK:n työntekijöiden ollessa matkalla sairaalaan Rafahin alueella Etelä-Gazassa.
Tarkempia yksityiskohtia tapahtuneesta ei kerrottu.
– Minulla ei ole tarkkoja tietoja siitä, olivatko he mukana suuremmassa saattueessa vai eivät, mutta uskoakseni he olivat liikenteessä osana saattuetta, Haq sanoi.