Israel väitti kohdistaneensa tarkan iskun terroristeja vastaan.
Kuusi YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n työntekijää kuoli Israelin keskiviikkoisessa ilmaiskussa, joka osui turvapaikkana toimineeseen gazalaiskouluun, kertoi YK:n pääsihteeri Antonio Guterres Suomen aikaa torstain vastaisena yönä viestipalvelu X:ssä.
Hamasin alaiset Gazan väestönsuojeluviranomaiset kertovat, että Nuseiratin alueelle kohdistuneessa iskussa kuoli 18 ihmistä.
– Kuusi UNRWA:n kollegaamme oli surmattujen joukossa, Guterres sanoi.
Hän kertoi koulun toimineen noin 12 000 ihmisen turvapaikkana.
– Tähän kouluun on isketty viisi kertaa sodan alkamisen jälkeen, UNRWA kertoi erillisessä viestissä, jonka mukaan koulussa asui lähinnä naisia ja lapsia.
UNRWA:n mukaan kyseessä oli eniten järjestön työntekijöitä surmannut yksittäinen isku. Kuolleiden joukossa oli myös järjestön pyörittämän turvapaikan johtaja.
– Gazan tapahtumia ei voi hyväksyä, Guterres sanoi ja vaati, että dramaattisten kansainvälisen oikeuden rikkomusten on loputtava välittömästi.
Israelin asevoimat sanoi aiemmin kohdentaneensa tarkan iskun terroristeihin, jotka toimivat Hamasin komentokeskuksen sisällä koulun alueella.
"Ketään ei säästetä"
UNRWA vetosi, että kouluja ja muita siviilikohteita tulisi suojella kaikkina aikoina. Järjestön tilannekuva Gazasta on synkkä.
– Kukaan ei ole turvassa. Ketään ei säästetä, järjestö kirjoitti.
Ennen viime vuoden lokakuun alkua Gazassa asui YK:n mukaan 2,4 miljoonaa ihmistä. Heistä valtaosa on joutunut pakenemaan kotoaan ainakin kerran Israelin kuukausia kestäneen hyökkäyksen aikana.
Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt hyökkäsivät Israeliin viime vuonna 7. lokakuuta.
Israel vastasi äärijärjestöjen hyökkäykseen tunkeutumalla Gazaan. Hamasin alaisten Gazan terveysviranomaisten mukaan lokakuun alun jälkeen Gazassa on kuollut ainakin 41 000 ihmistä. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan heistä suurin osa on naisia ja lapsia.