Ensitreffit-Matti avautuu eron jälkeen – ei kokenut juuri onnistumisen tunteita suhteen aikana

0:34img
Katso videolta lisää Matin tuntemuksia eron jälkeen.
Julkaistu 09.11.2024 10:33
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Matti ja Taina ovat päätyneet eroon Ensitreffit alttarilla -ohjelman 10. jaksossa. Seuraavassa jaksossa Matti kertaa tuntemuksiaan hänen ja Tainan suhteen aikana. 

Ensitreffit alttarilla -ohjelman 10. jaksossa prosessi päätettiin keskeyttää Tainan osalta. Näin ollen Matin ja Tainan suhde ei jatku. 

Matti kertaa 11. jaksossa tuntemuksiaan eron jälkeen. 

– Sen Hannan (Myllymaa) haastattelun jälkeen Taina sanoi, että vaikka olemme naimisissa, niin hän kokee, että olemme kavereita, koska ei ole mitään tunnetta eikä halua. Hän ei sanonut sitä näillä sanoilla, mutta se tuli hyvin esille, ettei hän mitään suhdetta meikäläisestä halua. Se tietenkin vähän harmittaa myös, ettei toinen edes voi kuvitella olevansa meikäläisen kanssa, Matti sanoo jaksossa. 

Matti jatkaa, ettei hänelle tullut oikeastaan ollenkaan onnistumisen tunteita koko hänen ja Tainan yhteisen matkan aikana eikä hän kokenut itseään haluttavaksi. 

Katso videolta lisää Matin tuntemuksia eron jälkeen. 

Ensitreffit alttarilla alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon päätösjaksoa lukuun ottamatta.

Ensitreffeillä-vodcast MTV Katsomossa aina Ensitreffit alttarilla -jakson kanssa tiistaisin. Toimittajat Katri Utula ja monimediaosaaja Tero Tiittanen ruotivat rakkauskiemuroita koko syksyn ajan.

Tuoreimmat aiheesta

Ensitreffit alttarilla