Ensitreffit-Sallan joulu sai ikävän käänteen avanteen takia: "Siitä alkoi 10 tunnin kivut, krampit ja jännitys"

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Salla kävi pohjalla, kun sai tietää hänelle laitettavasta väliaikaisesta avanteesta 3:20
Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Salla kertoi MTV Uutisille käyneensä pohjalla, kun sai tietää hänelle laitettavasta väliaikaisesta avanteesta.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Salla sai lokakuisen leikkauksen seurauksena väliaikaisen avanteen. 

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa vuonna 2022 mukana ollut Salla oli lokakuun alussa isossa ja harvinaisessa leikkauksessa, minkä seurauksena hänelle laitettiin väliaikainen avanne. 

– Minun leikkaukseni oli oikeastaan korjausleikkaus, joka on kolmen leikkausalueen yhdistelmä. Pääasiallinen syy, miksi se tehtiin, oli se, että minulle tuli fisteli, joka kulki peräsuolesta emättimeen. Sitä tässä on yritetty korjata. Leikkaus sujui hyvin ja suunnitellusti ja kesti noin kuusi tuntia, Salla kertoi aiemmin MTV Uutisille.

Nyt Salla on läpikäynyt ensimmäisen, ja myös viimeisen, joulunsa avanteensa kanssa. 

– Se oli oppiläksy, lähdin hieman henkseleitä paukutellen kohtaamaan jouluruokia ja herkkuja. Aattoaamun puurot ja piparit menivät hyvin, mutta itse pääaterialla söin liikaa, liian nopeasti, liian tyhjään vatsaan, enkä pureskellut riittävän hyvin. Siitä alkoi 10 tunnin kivut, krampit ja jännitys, että kehittääkö tukoksen, Salla kirjoitti Instagramissa 28. joulukuuta. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Ensiavuksi Salla joi avannehoitajan neuvoja noudattaen pullollisen Coca Colaa ja lähti siskonsa kanssa puolen tunnin kävelylle, jotta hänen suolensa sai liikettä. Lisäksi hän kirjoitti hieroneensa vatsaansa. 

– Nämä auttoivat, tukosta ei tullut, mutta krampit ja suolenpään vahva liike jatkuivat yön yli. Tästä oppineena, söin joulupäivänä ja tapaninpäivänä vain pieniä määriä usein, ja valitsin niitä kevyimpiä ruokia. Tästä suoli tykkäsi ja loppu joulu meni kivuitta, Salla kirjoitti. 

Sallan kirjoituksen mukaan avanne on opettanut ja pitänyt hänet nöyränä. Myös hänen kehon kuuntelemisen taitonsa on kasvanut valtavasti. 

Salla kertoi aiemmin MTV Uutisille, että joutuu leikkauspöydälle vielä uudemman kerran jossakin kohtaa, koska hänen fistelinsä ei ole mennyt kunnolla kiinni. 

– Siitä minulla on ristiriitaiset ajatukset: alussa olin pettynyt, mutta olen helpottunut siitä, että fisteli on edes osittain kiinni ja nimenomaan vaikeimmasta osasta. Nyt se on helpommin hoidettavissa, Salla kertoi aiemmin MTV Uutisille. 

Salla meni Ensitreffit alttarilla -ohjelman yhdeksännellä kaudella naimisiin Laurin kanssa. Pari kuitenkin päätyi ohjelman päättyessä eroon. 

Lue myös:

    Uusimmat