Muun muassa Eurooppa-liigan ja Portugalin mestaruuksia voittanut Fredy Guarin on tehnyt synkän paljastuksen kolme vuotta uransa päättymisen jälkeen. Internazionalen entinen tähtipelaaja kertoo kamppailevansa alkoholiriippuvuuden kanssa.
LUE MYÖS: Fabio, 36, oli parempi kuin Cristiano Ronaldo – on nyt pornoa tekevä tuomittu huumerikollinen
– Jalkapallo oli elämäni 20 vuoden ajan, enkä ollut valmistautunut elämään urani jälkeen. Tunsin itseni hylätyksi ja aloin tehdä tyhmiä päätöksiä, sanoo Guarin saksalaislehti Bildin haastattelussa.
Yli 100 ottelua Italian Serie A:ssa pelannut kolumbialaistähti kertoo, että ongelmista suurin on hänen alkoholiriippuvuutensa.
– Se on pilannut elämäni. Olen sataprosenttisesti alkoholisti. Tunnistan sen ja teen kovasti töitä sen voittamiseksi, mutta se on kova vastustaja, jota on vaikea voittaa, hän jatkaa.
Ongelma sai alkunsa jo uran loppuvaiheilla. Guarin joutui poliisin pidättämäksi keväällä 2021, kun hän riiteli vanhempiensa kanssa.
– Mutta olen nyt ottanut elämäni hallintaan ja yritän tehdä oikein itselleni ja ennen kaikkea lapsilleni ja ihmisille ympärilläni.
Guarin lukeutui Internazionalen avainpelaajiin ja kantoi ajoittain kapteeninnauhaakin, kun hän edusti seuraa vuosina 2012-16.
FC Porton kanssa Kolumbian maajoukkuepelaaja juhli Eurooppa-liigan voittoa, kolmea Portugalin mestaruutta sekä kolmea Cup-voittoa. Hänellä on vyöllään myös Argentiinan mestaruus Boca Juniorsin kanssa sekä kaksi Kiinan Cup-voittoa Shanghai Shenhuan riveissä.