Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero sai toukokuussa 2017 puhelun KRP:ltä. Puhelun sisältö oli kutsua Paatero kuultavaksi virkarikosepäilyyn liittyen. Jo pari vuotta eläkkeellä ollut poliisimies hämmästyi, peruutti golf-vuoronsa ja lähti kuulusteluun.
– Kävelin suoraan suden suuhun tajuamatta, että alkamassa oli näytelmä, jollaista en ollut osannut edes kuvitella Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa mahdolliseksi, Paatero kertoo juuri julkaistussa Jari Salosen kirjoittamassa elämäkerrassaan Syytön jos sitäkään.
Poliisiylijohtajana vuodet 2008-2015 toiminutta Paateroa sekä keskusrikospoliisin päällikköä Robin Lardotia, Helsingin poliisilaitoksen nykyistä päällikköä Lasse Aapiota, Helsingin poliisilaitoksen entistä komentajaa Jukka Riikosta ja Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota syytettiin virkarikoksista liittyen poliisin tietolähdetoimintaan.
Huumepoliisin tietolähteet olisi lyhyesti sanottuna pitänyt syytteen mukaan hyväksyttää ja rekisteröidä paremmin. Prosessien oikeellisuutta olisi myös pitänyt valvoa tarkemmin.
Jatkuva painajainen
Paatero kuvaa kirjassaan omalta osaltaan neljä vuotta kestänyttä oikeudenkäyntiä painajaiseksi.
Juttu kävi läpi kaksi oikeusastetta, kunnes viime vuoden maaliskuussa Helsingin hovioikeus hylkäsi ylimmän poliisijohdon syytteet maan suurimmassa poliisirikosjutussa.
Riikonen ja Helsingin huumepoliisin rikostarkastaja tuomittiin virkarikoksista sakkoihin. Aarnion katsottiin jo rapsunsa kärsineen aiemmista tuomioista.
Paatero sanoo koko kirjaprojektin saaneen alkunsa tyrmistyksestä virkarikosprosessia kohtaan.
– Ajattelin, että kirjassa saan tuoda esille tuntojani myös oikeudenkäynnistäni ja siitä, miten se minuun vaikutti, Paatero kertoo.
Kirja ei sittenkään auttanut
MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillessaan entinen poliisiylijohtaja sanoi, ettei kirjaprojekti ehkä sittenkään antanut sielulle rauhaa, vaikka asiat sai kerrottua omin sanoin.
Koko virkarikosvyyhti lähti liikkeelle vuonna 2013 silloisen sisäministerin Päivi Räsäsen aloitteesta. Paateron mukaan tietolähdetoiminnan järjestämisen tutkiminen oli aivan oikein ja se saatiinkin kuntoon, mutta erikoinen, venynyt tutkinta, syyte ja oikeudenkäynnit jättivät jälkensä.
Poliisiylijohtaja oli tottunut julkisuuteen, mutta nyt sitä tuli täyslaidallinen. Oikeudenkäynnin aikana julkisuus oli Paateron mukaan hyvin usein kohtuutonta.
Syytön jos sitäkään -kirjan kirjoittaja Jari Salonen kertoo kirjassa eräästä kävelyretkestä Paateron kanssa. Miehet seisoivat risteyksessä ja Salonen oli menossa tien yli väärillä valoilla. Paatero esti sen ja sanoi:
– Minä en koskaan kävele punaisia päin. En halua joutua Seiskan sivuille jonkun ohikulkijan ottaman kännykkäkuvan takia.
Miksi Jari?
Paatero pohtii kirjan lopulla luvullisen verran myös kollegansa, Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tekemisiä hieman syvemmin.
Entinen poliisiylijohtaja ei löydä vastausta kysymykseen, miksi Aarnio teki mitä teki.
Paatero kummastelee, miksi Aarnion kymmenet alaiset tai poliisin valvonta eivät aavistaneet mitään Aarnion puuhista.
Tilaisuus teki huumepoliisista varkaan. Ehkä?
– Miehellä oli 70 alaista, valtava joukko yhteistyökumppaneita ja lukuisia valvojia − tärkeimpänä tietysti Helsingin poliisin oma laillisuusvalvontayksikkö − mutta mikään hänen toimissaan ei saanut hälytyskelloja soimaan. Miksi? Paras selitys on varmasti Aarnio itse.
Estonia ja Kauhajoki
Mikko Paatero on poliisin poika, ja tavallaan ajautui itsekin uralle. Työuransa kovimpina paikkoina leppoisasti jutteleva Paatero pitää autolaitta Estonian uppoamista syksyllä 1994 ja Kauhajoen kouluampumista vuonna 2008, jolloin hän oli ollut poliisiylijohtaja kuukauden päivät.
Estonian turman aikaan Paateron työpaikka oli Turussa. Hän kertoo muistavansa edelleen hetki hetkeltä sen aamun, kun puhelin soi 03.15 ja soittaja kertoi matkustajalautta Estonian uponneen.
– Olin varma, että kyseessä oli harjoitus, jolla haluttiin selvittää, miten nopeasti ryhmän saisi hätätilanteessa kasaan.
– Epäilyksistäni huolimatta perustimme Turun poliisipäällikkö Juhani Salosen kanssa johtoryhmän koordinoimaan poliisin toimia niin kuin säännöt määräsivät. Ihmisiä tuli lisää, ja vähitellen totuus alkoi valjeta kaikessa kaameudessaan. Yli tuhatta ihmistä kuljettanut autolautta oli uponnut matkallaan Tallinnasta Tukholmaan.
Kauhajoen tilanteesta tuli ensimmäisiä tietoja juuri, kun Paatero oli porukan mukana aloittamassa sisäministeriön turvallisuusasiain johtoryhmän kokousta.
– Kävin Kauhajoella kahdesti, toisella kerralla yhdessä sisäministeri Anne Holmlundin kanssa. Tutustuimme tapahtumapaikkoihin ja keskustelimme tehtävään osallistuneiden poliisien kanssa. Pohdimme, mikä operaatiossa meni hyvin ja mikä epäonnistui.
– Syyllisiä emme hakeneet, vaan tavoitteenamme oli löytää keinot, joilla seuraavien tapausten hoito sujuisi paremmin ja tehokkaammin. Olin nimittäin varma, että kuulisimme näitä ikäviä uutisia myös jatkossa, ja valitettavasti siinä olin oikeassa.
Nykytilanne ei ole hyvä
Paatero otti Viiden jälkeen -haastattelussa myös tiukasti kantaa poliisi nykytilaan. Entisen poliisijohtajan mielestä se ei ole hyvä. Liian paljon kiireellisiä tapauksia jääratkaisematta.
Paateron mukaan poliitikot eivät täysin ymmärrä poliisin määrärahojen ja resurssien riittämättömyyttä.
Nykyisessä maailmantilanteessa poliisi on se, joka ensimmäisenä ottaa vastaan mellakoitsijat, rauhanhäiritsijät ja muut rikolliset.