Alaikäisten epäiltyjen ryöstöjen määrä on pysynyt Helsingissä vähintään samalla tasolla kuin vuonna 2022. Asiasta kertoo Helsingin poliisilaitos tiedotteessaan, jossa se myös listaa kuluvan vuoden tapauksia.
Helsingin poliisi on saanut tänä vuonna tutkittavaksi 39 ryöstöä tai ryöstön yritystä, jossa epäilty tai epäillyt ovat alaikäisiä.
Luku koskee ajanjaksoa 1. tammikuuta–14. maaliskuuta. Viime vuonna Helsingin poliisin nuorisoryhmän tietoon tuli vastaavalla ajanjaksolla 28 epäiltyä ryöstöä tai ryöstön yritystä.
Törkeitä tekomuotoja on poliisin mukaan ollut tänä vuonna kymmenen. Viime vuonna törkeitä tekomuotoja ilmoitettiin poliisille seitsemän vastaavalla ajanjaksolla.
– Nuorten ryöstörikollisuus työllistää Helsingin poliisin nuorisoryhmää edelleen paljon. Epäiltyjä on yleensä yhdessä jutussa useita, ja pakkokeinojen käyttäminen vaatii vielä tarkempaa harkintaa kuin täysi-ikäisten tapauksissa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampo Suomala kertoo tiedotteessa.
Nuorten ryöstörikosten tutkinnassa on poliisin mukaan tyypillistä myös se, että asianosaiset eivät halua kertoa poliisille tapahtumien kulusta. Nuoria saattaa esimerkiksi pelottaa, että muut osalliset kostavat niin kutsutun vasikoimisen.
Lue myös: Kolme poikaa marssi tamperelaiseen parkkihalliin – sitten noin sadalle autolle tehtiin järjetöntä ilkivaltaa
Tässä poliisin antama lista tänä vuonna taahtuneista ryöstöistä, joissa nuoret ovat olleet osallisina:
14-vuotiasta pahoinpideltiin kellarissa – epäillyt kuvasivat tilanteen sosiaaliseen mediaan
Pikku-Huopalahdessa tapahtui helmikuun alussa epäilty ryöstö, josta epäillään 14-, 15- ja 16-vuotiaita poikia. Asianomistaja on 14-vuotias poika.
Uhri oli kertomansa mukaan matkalla kauppaan Munkkiniemessä, kun kolme hänelle tuttua poikaa pysäytti hänet. Heidän epäillään ottaneen asianomistajan puhelimen ja vieneen hänet Pikku-Huopalahteen.
Pikku-Huopalahdessa poikien epäillään ohjanneen uhrin kerrostalon kellarikerrokseen. Poliisi epäilee, että asianomistajaa pahoinpideltiin matkalla kellariin ja kellarissa.
Kaksi epäillyistä kuvasi pahoinpitelyä puhelimella suoraan Snapchat-sovellukseen. Epäillyt ryöstivät uhrin päältä collegepaidan.
Epäillyt päästivät uhrin jossakin vaiheessa pois kellarista. Pojan läheiset olivat soittaneet jo aiemmin hätäkeskukseen, kun he olivat nähneet tilanteen Snapchat-sovelluksesta.
Poliisi epäilee ryöstön uhrin lähipiiriin kuuluvaa kahta aikuista useista ryöstöistä, pakottamisista ja vapaudenriistosta.
– Epäilemme, että aikuiset epäillyt saivat kahden kellariryöstöstä epäillyn puhelimet haltuunsa väkivalloin tai väkivallalla uhkaamalla. Heidän myös epäillään pakottaneen asianomistajat avaamaan puhelimensa tai antamaan niihin pääsykoodit, sanoo tutkinnanjohtaja Sampo Suomala.
Lisäksi epäillyt pakottivat autoonsa 14-vuotiaan kellariryöstössä mukana olleen pojan. Ajon aikana heidän epäillään ottaneen asianomistajan puhelimen ja käskeneen tämän avaamaan sen.
Lue myös: Nuorisorikolliset häiritsevät yrittäjiä Helsingissä – yrittäjät vaativat aselakien tiukentamista ja valvonnan tehostamista
Epäilty puukotti asianomistajaa ryöstön yrityksen yhteydessä
Poliisi epäilee 17-vuotiasta poikaa törkeän ryöstön yrityksestä helmikuun puolivälissä Puistolassa. Hänen epäillään vaatineen 37-vuotiaalta mieheltä huumeita ja puukottaneen häntä käteen Puistolan juna-aseman alikulkutunnelissa.
Asianomistajan mukaan puukotus tapahtui sen jälkeen, kun hän ei suostunut antamaan vaadittua omaisuutta epäillylle. Tapahtumilla oli lukuisia todistajia.
Poliisi tutki tapausta törkeän ryöstön yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä. Tapaus siirtyi syyteharkintaan 20. maaliskuuta.
Tyttöjen epäillään ryöstäneen ja pahoinpidelleen ikätoverinsa Triplassa
Kolmen tytön epäillään ryöstäneen ja pahoinpidelleen 13-vuotiaan tytön kauppakeskus Triplassa 12. maaliskuuta. Kaikki epäillyt ovat alle 15-vuotiaita.
– Uhrin kertomuksen mukaan epäillyt veivät hänet kauppakeskuksen wc-tiloihin ja ryöstivät häneltä kosmetiikkaa, kuten kaksi hajuvesipulloa, ja kuulokkeet. Asianomistaja kertoi, että epäillyt uhkasivat lyödä, jos hän ei tottele. Yksi epäillyistä olisi myös sanonut, että hänellä on mukana puukko, Sampo Suomala kertoo.
Poliisi epäilee, että ryöstön jälkeen epäillyt veivät uhrin ulos Fredrikanterassille ja pahoinpitelivät häntä. Paikalla oli myös muita nuoria.
Lue myös: "Jopa vähän suututtaa" – Lapsiasiainvaltuutettu pettynyt yhteiskunnan kykyyn puuttua nuorten väkivaltaan
Epäillyt vaaransivat liikennettä ryöstetyllä taksilla ja ajautuivat ulos tieltä
Poliisi epäilee, että neljä nuorta ryöstivät ja pahoinpitelivät taksikuskin yöllä 16. tammikuuta 2023. Epäillyt olivat tekohetkellä 18-, 17-, 15- ja 14-vuotiaita.
Tilanne alkoi, kun epäillyt eivät suostuneet maksamaan kyytiä kuljettajalle. Heidän epäillään ryöstäneen taksin itselleen väkivalloin. Autosta oli kadonnut myös rannekello ja kojelautakamera.
Poliisipartio sai epäillyt kiinni varastetusta taksista Hämeenlinnanväylällä, jossa auto oli ajautunut ulos tieltä.
Tapausta tutkittiin muun muassa törkeänä ryöstönä, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä rattijuopumuksena. Kokonaisuus on siirtynyt syyttäjälle, ja syytteen nostamisen määräpäivä oli 16. maaliskuuta.