Isänpäivän aikaan kouluissa ja päiväkodeissa askarrellaan isänpäiväkortteja. Kaikilla pienilläkään lapsilla ei kuitenkaan ole enää isää, jolle kortin voisi viedä.
Jotkut lapset vievät kortin isälleen hautausmaalle – kuten Erikan 2,5-vuotias poika Tiitus. Pieni poika on jo sen ikäinen, että hän on alkanut kysellä isänsä perään. Erika kertoo, ettei lapsen isä ehtinyt tuntea poikaansa koskaan, sillä tämä kuoli äkillisesti.
Jutun video: "Täällä me ollaan", Erika löysi lapsensa huhuilemasta isälleen taivaaseen – tallensi koskettavan hetken videolle.
Kun Tiitus alkoi puhua, hän alkoi kysellä isänsä perään. Päiväkodissa näkyy muiden lasten isiä, joten lapsi oli tajunnut, että hänen elämässään ei ole toista vanhempaa.
– Naapurin lapsetkin ovat kyselleet Tiitukselta, että missä hänen isänsä on. Olen sitten kertonut asiasta. Meillä se ei ole mikään mysteeri, että isä on taivaassa, Erika avaa.
– Jotkut sanovat, ettei uskontoa pitäisi liittää kuolemasta puhumiseen lapsen kanssa. Taivas on kuitenkin ajatuksena kaunis ja lapselle ymmärrettävä, eikä siihen välttämättä Jumala liity.
Erika sanoo pelänneensä aiemmin, ettei osaa puhua isän kuolemasta lapselle. Se on ollut kuitenkin yllättävän luontevaa, ja lapselle ovat toistaiseksi riittäneet äidin vastaukset. Erika haluaa kertoa kuolemasta lapselle lapsentasoisesti.
Erika tahtoo sillä tavoin olla avoin – hän haluaa omalta osaltaan murtaa tabujen kulttuuria. Jos lapsen isä olisi vaiettu aihe, lapsi miettisi asiaa silti. Kun lapsi on vanhempi, hän saa kuulla isästään enemmänkin.
Kun ulkona tuulee, poika sanoo, että isä meni ohi
Pojan pohdinnoissa menehtynyt isä kuuluu aina välillä. Tiitus muun muassa kysyy ja katsoo, minkä väriset silmät muilla on. Tiituksella on siniset silmät – kuten isällään.
– Hän haluaa katsoa silmien väriä. Kun minulla on vihreät silmät, olen kertonut, että isällä oli siniset kuten hänelläkin. Poika on sitten ylpeänä sanonut muille, että hänen isälläänkin oli siniset silmät.
Tiitus sanoo usein, että kun ulkona tuulee, isä meni ohi. Hän on myös saanut äidiltään kuulla, että isä piti erityisesti pumpernikkeli-kekseistä.
– Poika on sitten alkanut kutsua niitä keksejä isän herkuiksi, Erika kertoo hymyillen.
Äitikin riittää, mutta Erikaa pojan isättömyys välillä harmittaa
Erikan poika kertoo päiväkodissa muille lapsille, että hänen äitinsä on hänen äitinsä, ei muiden lasten äiti.
– "Tämä on minun äitini", Tiitus kertoo ylpeästi muille. Se tuntuu kivalta. Hän hyvin selkeästi osoittaa, että äiti on tärkeä.
Lapsen elämässä on kuitenkin monia niin sanottuja isähahmoja ja miehiä, joista hän voi hakea kaipaamansa isän tapaista seuraa. Erikan äidin miesystävä, Erikan isä ja pojan isoisoisä ovat Tiitukselle tärkeitä. Erikaa lapsen isättömyys kuitenkin välillä harmittaa.
– Joskus se herättää katkeruutta: että joillakin lapsilla on elossa oleva isä, mutta lapsi ei erillään asuvien vanhempien riitojen takia juuri näe isäänsä. Sellainen näyttäytyy aika turhana. Oman lapseni isä ei enää voi tutustua poikaan, Erika kertoo.
– Siitä olen iloinen, että vaikka meillä ei ollut lapsen isän kanssa suhteemme lopussa hyvät välit, olen osannut puhua lapselle tämän isästä kauniisti. Olen voinut mennä omien muistojeni yli.
Isänpäiväkortti viedään hautausmaalle
Erika kertoo, että näkee pojassaan tämän isän piirteitä.
– Jotkut pojan ilmeet ovat ihan samanlaisia. Minulla ei ole valokuvia hänen isästään, mutta aion lapsen takia niitä etsiä. Minä en kuvia tarvitse, mutta Tiitus tarvitsee.
Erikan mukaan kaikkein vaikeinta yksinhuoltajuudessa on se, että kukaan ei jaa ylpeyttä omasta lapsesta.
– Joskus kun tulen kaupasta ja Tiitus juoksee edellä, toivon, että olisipa tässä lisäkädet. Joskus tuntuu raskaalta, ettei kukaan muu näe, miten fiksu ja reipas poika on. Kukaan ei jaa minun kanssani ylpeyttä omasta lapsesta, Erika sanoo hiljaa.
Nyt, isänpäiväsunnuntaina, Erikan poika on tehnyt isänpäiväkortin päiväkodissa aivan kuten muutkin lapset. Se viedään hautausmaalle – isän luo.