Vuosikymmeniä piiloteltu salaisuus selvisi – Pekka, 67, löysi vihdoin oikean isänsä ja tapasi veljensä: "Rupesi leuka vapisemaan"

Vuonna 2016 Pekka Halttunen, 67, sai tietää, että hänen biologiseksi isäksi väitetty mies ei ollutkaan hänelle mitään sukua. Siitä alkoi vuosia kestänyt oikean isän etsintä, joka päättyi viime syksynä. 

Viime kesänä Matti Pärnänen, 60, sai Facebookissa viestin tuntemattomalta naiselta. Lyhyessä viestissä tiedusteltiin Matin isästä ja hänen jälkeläisistään. 

Viesti oli sen verran erikoinen, että Matti päätti googlata lähettäjän ennen kuin vastaisi. 

Sanna, 34, on löytänyt kadonneen isän jo kymmenille suomalaisille – hän on ratkaissut kaikki mysteerinsä, mutta yksi tapaus jäi kalvamaan

Geneettinen sukututkimus: Sanna Milan etsii tuntemattomia isiä

Porilainen Sanna Milan on etsinyt kymmeniä kadonneita isiä – "Kromosomit eivät valehtele"

Ruudulle lävähtäneet otsikot syvensivät Matin hämmennystä. 

Onko tämä jotain pilaa? Mitä oikein on tapahtumassa? Matti pohti selatessaan hakutuloksia. 

Lukemattomista avoimista kysymyksistä huolimatta, tai juuri niiden takia, Matti vastasi viestiin ja antoi luvan luovuttaa numeronsa jyväskyläläiselle Pekalle. 

"Päässä on edelleen myllerrystä"

Vaikka Pekka Halttusen isän etsintää ei voi kuvailla helpoksi, vaajakoskelaisen tuvan pöytään istahtaa nauravainen mies. 

Nyt on kulunut vuosi siitä, kun Pekan sukupuun palaset loksahtelivat viimein kohdalleen. Samalla hävisi vuosikymmenten epävarmuus, ja moni mieltä vaivannut asia sai selityksen. 

Pekka uskoo myös löytäneensä syyn sille, mistä paljasjalkaisen jyväskyläläisen puhetulva juontaa juurensa.

– Olen miettinyt joskus, miten olen niin kamalan kova höpöttämään. Sain selville, että isän pappa ja äiti ovat Sortavalasta tulleita. Nyt tiedän, että se on sitä karjalaisuutta, Pekka pohtii nauraen.

Tuvan pöydällä, sinivalkoisen pöytäliinan päällä makaa tietokone. Se on ollut yksi tärkeimmistä työkaluista isän etsinnässä. 

Pekka pyöräyttää hiiren rullaa. Tietokoneen ruudulla vilahtava datameri konkretisoi sen, millainen työ on nyt takana.

– Kyllä minä vieläkin joka päivä katselen näitä osumia. Niitä tulee nimittäin edelleen, Pekka huikkaa ruudun takaa viitaten DNA-testien tuloksiin.

"Väärä" isä suljettiin pois DNA-testeillä

Piirongin päällä on kuva pellavapäisestä pojasta. Metallireunuksilla koristeltuja kuvia löytyy myös Pekan lapsista. Yhtään kuvaa pikkupojasta isänsä kanssa ei kuitenkaan ole.

Pekan isäksi tuomittiin 1950-luvulla hieman päälle 20-vuotias mies. Oikeus teki päätöksen lausuntojen sekä verikokeiden perusteella. Pekka tapasi epäsäännöllisesti Helsingissä asuvaa miestä niin lapsena kuin aikuisenakin.

Pitkä, hoikka ja luonteeltaan pidättyväinen yritysjohtaja tuntui kuitenkin jo lapsena vieraalta. 

– Kyllä jo lapsena tunsin, että hän ei ole oikea isäni. 

Pekan varttuessa isäksi nimetty mies katosi pojan elämästä kokonaan ja kuoli 1970-luvun lopulla.

Lakimuutoksen myötä vuonna 2016 Pekka sai selvitettyä vihdoin häntä vuosikymmenet vaivanneen asian. 

Katso video: Näin Pekka selvitti, ettei hänen isäksi luulemansa mies olekaan hänelle mitään sukua.

1:00

 
Lue lisää: Dna-testin tulos vahvisti Pekan, 63, epäilykset todeksi: "Jo lapsena mietin, ettei hän ole isäni"

Vaikka Pekka oli osannut arvata tuloksen, ei asian sulattelu ollut helppoa.

– Kyllä se tiputti persiilleen ja mietti, että mitäköhän sitä seuraavaksi.

Pekka alkoi törmätä otsikoihin kaupallisista DNA-testeistä ja siitä, kuinka ne ovat mullistaneet sukulaisten etsinnät.

Hän tilasi näytteet Family Tree DNA -yritykseltä Yhdysvalloista ja aloitti uuden operaation. Nyt kun "väärä isä" oli poissuljettu oli aika etsiä oikea. Tai ainakin yrittää.

"Siinä veljen kanssa käteltiin ja kateltiin"

Facebookin viestistä ei ollut kulunut montaa kuukautta, kun Matti oli jo värjöttelemässä hämeenlinnalaisen S-marketin pihassa. Treffit oli sovittu siihen, sillä paikalle oli helppo löytää ja Matin työpaikka sijaitsi aivan nurkan takana. 

Pekka oli lähtenyt jo tunteja aiemmin ajamaan paikalle kotipaikkakunnaltaan Vaajakoskelta. Hän oli antanut Matille etukäteen autonsa tuntomerkit, jotta velikandidaatti olisi helpompi löytää. 

Kun Matti näki ensimmäistä kertaa Pekan, ei epäilyksiä sukulaisuudesta enää ollut. Pekan yhdennäköisyys isän kanssa oli silmiinpistävää.

Veljekset tulivat heti juttuun.

– Siinä veljen kanssa käteltiin ja kateltiin, Pekka kuvailee ikimuistoista tapaamista leppoisaan tapaansa.

Kun ensikuulumiset oli vaihdettu, veljekset jättivät parkkipaikan taakseen ja ajelivat peräkkäin hoitokodin pihaan.

Sisällä odottamassa oli veljesten isä, joka näkisi Pekan ensimmäistä kertaa. 

Pekasta lahjojen hankkiminen omalle, mutta samalla ventovieraalle isälle oli ollut hankalaa. Kortti oli ainakin oltava, sillä hän muistaa surun, joka pienenä poikana puski pintaan isänpäiväkorttia tehdessä. 

Pekka nappasi autosta kortin ja suklaat. Pihalla veljekset sopivat, että Matti kertoisi isälle, mistä on kyse. Hänellä olisi myös kolmas poika.  

Tuhannet osumat olivat viedä toivon

Viimeiset vuodet Pekka on aloittanut aamunsa avaamalla tietokoneen. Lähes joka kerta DNA-sivustoaan selatessa vastassa on uusia "osumia" eli henkilöitä, joiden kanssa Pekalla on yhteinen esi-isä.

– Kyllä niitä on lähemmäs 11 000 osumaa. Osa niistä on kolmen sukupolven takaa, Pekka kertoo ja kääntää tietokoneen ruutua.   

Pekan äiti ei ollut missään vaiheessa innostunut poikansa isän etsinnästä. Koko projekti oli äidin korville myrkkyä eikä siitä ollut soveliasta puhua samassa tuvassa. Se aiheutti kitkaa äidin ja pojan välille.

Kun Pekka tutustui yhdysvaltalaiseen DNA-tutkimukseen, hän kuitenkin päätti pyytää äitinsä apua, vaikka olikin varma, ettei tämä suostuisi. Äiti kuitenkin suostui.

– Tässä kohtaa kiitän suuresti äitiäni, vaikka aina emme olekaan olleet kaikesta samaa mieltä.

Alku DNA-tutkimuksen parissa oli hakuammuntaa. Osumia tuli tuhansia ja niiden läpikäyminen oli työlästä. Siitäkin syystä oli tärkeää, että äiti suostui osallistumaan. Äidin DNA:n avulla Pekan osumia pystyttiin lajittelemaan paremmin.

Vuosikymmenten epätietoisuus päättyi viime syksynä. Videolla Pekka kertoo koko tarinansa. 

"Ilman avustajia homma olisi tyssännyt"

Toinen tärkeä työkalu Pekalle oli Facebookin vertaistukiryhmät. Niiden kautta Pekka tutustui vapaaehtoisiin isänetsijöihin, joita ilman koko projekti olisi jäänyt lähtötelineisiin.

– En olisi pärjännyt mitenkään ilman apua. Ei minulla ole sen kummempia koulutuksia ja kaikki tekstit olivat englanniksi. 

Avustajat loivat Pekalle oman Facebook-sivun, jossa vaihtelivat tietoja keskenään. Pekka on ikuisesti kiitollinen häntä auttaneille, jotka etsivät pyyteettömästi Pekan isää.

– Avustajat tekivät tuntitolkulla töitä aivan ventovieraalle ihmiselle. He vaan sanoivat, että on tärkeintä, että saa yhdelle hyvän mielen ja että isä löytyy.

Pekka oli varautunut, että vaikka isä tai isänsuku löytyisi niin tuskin isä olisi enää elossa. Monesti hän oli lähellä luovuttaa.

– Kyllä minä DNA-tutkimusten aikaan ajattelin, että ei helkkari tästä tule mitään. Pitkää pinnaa tämä vaatii.

– Sitten tuli sellainen aika hyvä serkkuosuma, Pekka kääntyy tuolissaan kertoessaan projektin käännekohdasta. 

Vahvan osuman kautta avustajat löysivät Pekan veljen, Hämeenlinnassa asuvan Matin. Matti muistaa edelleen ensimmäisen puhelunsa Pekan kanssa. Jo langan päästä Matti tunnisti, että samaa sukua ollaan. 

"Sulla on isä nyt!"

Pian puhelun jälkeen veljekset lähtivät selvittämään, voisiko hoitokodissa olevalta mieheltä, Matin isältä ja Pekan mahdolliselta isältä, ottaa DNA-näytettä isyyden varmistamiseksi. 

Pekka tilasi testin Yhdysvalloista suoraan Matin kotiin. Seuraavaksi Matin vaimo kuljetti sen hoivakotiin, jossa hoitaja otti pumpulipuikolla näytteen Matin isän sisäposkesta. Testi saatiin kuin saatiinkin otettua, vaikka korona, byrokratia sekä isän huono kunto hidastivat prosessia.

Kun hoitaja oli ottanut näytteet, ne lähetettiin takaisin Yhdysvaltoihin. Prosessi oli sama, mikä Pekallakin oli ollut.

Kun näytteiden lähettämisestä Yhdysvaltoihin oli kulunut kuukausi tai korkeintaan puolitoista, Pekan puhelin alkoi piristä taukoamatta. Pekka antoi puhelimen huutaa, sillä hänellä ei ole tapana vastata vieraisiin numeroihin.

– Ihmettelin kyllä sitä, kun se soi vähän väliä. Lopulta tuli avustajalta tekstari, että vastaa puhelimeen, että hänen numeronsa on muuttunut.

Pekka ei kerennyt nostaa luuria korvalleen, kun toisesta päästä kaikui huuto.

– Sulla on isä nyt!

Mitä velipoika tietää?

Hämeenlinnalainen Matti on iloinen siitä, että on saanut toisen veljen. Tärkeimpänä hän kuitenkin pitää sitä, että Pekka löysi vihdoin biologisen isänsä. 

Isyys on todistettu nyt myös THL:n virallisella testillä. Käräjäoikeuden vahvistusta isyydelle ei vielä ole. 

Useimmat Matin lähipiiristä pitää perheen kasvamista elämää rikastuttavana asiana. Soraääniä kuitenkin löytyy.

– Jos isällä olisi miljoonaperintö, niin ymmärrän, että silloin voisi olla syytä olla varautunut, mutta kun sellaisesta ei ole kyse. Ei tämä ole keltään pois. 

Pekka muistaa, kuinka häntä lapsena "keljutti" olla ainoa lapsi. 

– Monesti kävi kateeksi, kun kavereilla oli siskoja ja veljiä. Itseäni usein keljutti, että ei ole veljeä, mutta nyt on.

Veljekset asuvat eri paikkakunnilla, mutta soittelevat usein. Puhelu alkaa aina samalla kaavalla.

– Aina kun Matti soittaa, niin se kysyy ensiksi, että mitä se velipoika tietää, Pekka naurahtaa.  

Myös Matin täti, vaimo ja tyttäret ovat innoissaan. Sen huomasi jo ensimmäisellä tapaamisella, kun Pekka ja Matti ottivat yhteiskuvia ja lähettivät niitä lapsilleen. 

– Sain kaksi veljeä ja vielä tädin, joka on ottanut minut ääriämmäisen hyvin vastaan. Vaikka tämä tuntuu oudolta, niin myös hyvältä, Pekka kommentoi.

Tänä kesänä Pekka on tavannut paljon uusia sukulaisiaan. Hän on tutustunut myös Matin lapsiin.

– Itse pidän tätä ilman muuta rikkautena, ja vaimo ja tyttäretkin ovat ihan innoissaan. Ennen kaikkea tämä on positiivinen asia, Matti kommentoi.  

Kahden sijasta kolme poikaa

Hoitokodin sisääntuloaulassa Matti huomaa isän istuvan tutussa paikassa katsomassa televisiota. Pekka huomaa, kuinka miehen käsi nousee tervehdyksen merkiksi.

Koska edessä on pitkä ja monet elämät mullistava tarina, Matti taluttaa isän omaan huoneeseensa, jossa on rauhallisempi keskustella.

Niin kuin aiemmin on sovittu, Matti avaa keskustelun kertoen, että isällä on myös kolmas poika. Vakavasta muistisairaudesta huolimatta liikutus näkyy miehen kasvoilta.

– Isällä rupesi leuka vapisemaan. Kyllä hän sen ymmärsi, vaikka sairas onkin, Matti kertaa tilannetta. 

Tapaaminen oli Pekalle äärimmäisen tärkeä. Isättömyydestä koko ikänsä kärsinyt sai vihdoin tavata isänsä – ja vielä elossa. 

– Kysyimme, että ymmärtääkö hän, että tässä on sinun vanhin poika. Katseesta näki, että kyllä hän ymmärsi, Pekka kertaa tapahtumia.

Tapaamisen lopuksi Pekka näyttää isälleen valokuvan äidistään ja hänestä pikkupoikana.

– Hän katsoi kuvaa niin, että olisi äidin siitä tunnistanut. En kuitenkaan ole ihan varma. 

Tuon kohtaamisen jälkeen veljesten isä on useasti sanonut, että hänellä on kolme poikaa. Se tuntuu Pekasta äärimmäisen hyvältä. 

Nyt kun suurin urakka on ohi, suuria haaveita ei enää ole. Uudelle suvulle ja isälleen Pekka aikoo antaa aikaa – kaiken sen mitä jäljellä on.